lauantai 30. lokakuuta 2010

Kelloja taas siirreellään


Sitten taas kellojen siirto edessä. Eli siirrämme niitä taaksepäin yhden tunnin.
Tämä siis huomiseksi ettei tule mitään aikatauluongelmia, paitsi myöhästyä et voi kun olet edellä!
Juurihan näitä kelloja siirrettiin ja taas. No siirrymme ns. normiaikaan ja kesäaika takana. Nukumme siis´yhden tunnin enemmän ensi yönä, jee!

Olin tänään Ideaparkissa 6 tuntia! "Saaliina" termoskannu ja kahvia. Joulua oli jonkun verran mutta useammassa kaupassa siellä oli hyllyt hakusessa, mitä ihmeen siivousbuumeja niillä siellä oikein olikaan. Sinelli oli saanut uuden paikan ja paljon isomman kaupan kuin pikkuinen koppero ennen, siellä oli kaikkea ihanaa ja tänään olikin niiden avajaispäivä. Väkeä oli paljon liikkeellä, johtuen varmaan tihkusateesta ja muuten ankeasta päivästä, joku muukin oli päättänyt viettää päivän siellä. Jalat on siis ihan p.....na siitä kävelystä.

torstai 28. lokakuuta 2010

Pihavalot

Virittelin katajapalloon ledit, tänään hankkimat. Kyllästyin niihin vanhoihin valoihin kun jokunen lamppu paloi niin oli 15 muutakin pimeeänä ja vaihtaminen oli yhtä tuskaa. Nämä ledit on siitä hyviä että kun yksi palaa niin se ei vaikuta muihin. Mulla on toinen havupallo, kuusesta tehty, sen laitan etupihalle sitten myöhemmin valojen kera nääs.


Siinä se loistaa pimeässä illassa, aika näyttävä siitä tuli,
valot on nyt ajastimessa ja palavat 24:00 saakka.


Pallo on aika mahtavan kokoinen ja 50-sarjan ledit sopivan kokoinen tähän.


Tuijia kohti laitoin valonheittäjän, joulun allan laitan tuijat valosarjoihin myös, punaista ja sellaista, sitten näette. Näin ylväät tuijat näkyvät pimeässäkin pihassa ja onhan tämä jotenkin turvallisuuskysymyskin kun pihassa on valo, toivottavasti ei rosmot ihan pihaan kävele tämän takia.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

YK:n päivä

Tänään vietetään YK:n päivää, siksi liputetaan jos on jäänyt epäselväksi. Tässä faktatietoa YK:sta:
Sen keskeisenä päämääränä on edistää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä terveyttä, taloudellista yhteistyötä, kansakuntien välisiä ystävällisiä suhteita ja kulttuurienvälistä ymmärtämystä. Sen tavoitteena on myös toimia foorumina, jossa kaikkien maailman maiden edustajat voivat kohdata ja vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen maapallolla.


YK:n peruskirja astui voimaan 24.10.1945, jota voidaan siis pitää YK:n syntymäpäivänä.
YK:n päivä on vakiintunut liputuspäivä.


YK:ssa on monia alajärjestöjä joista tunnetuin mulle ainakin on UNICEF eli lasten rahasto, sitten löytyy lyhenteitä: UNDP, UNESCO, FAO, ILO, WHO. Näistä varmaan joku on tuttu.
Jäsensäännöt ovat yksinkertaisest; rauhaa rakastava tunnustettu valtio, siis ei muuta. Suomesta tuli YK:n jäsen 1955, eli me alettiin rauhaa rakastamaan silloin (?) Maailmalla varmaan yleisesti YK tulee aina esille kun on joku konfliksi menossa niin YK paikalle! Rauhanturvaajathan on tätä samaa instanssia myös. Se miksi juuri tänään liputetaan on YK:n perustamispäivä eli 24.10.1945.




Näissä logoissa näkyy selvästi yhteinen teema.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Valmistautumista talveen

Otin haravan kauniiseen käteen ja haravoin lehtiä, niitä tulikin mahtava kasa, komposti on kukkurallaan ja ympärillekin jäi kunnon keot, ulkona vaan on kova tuuli mutta onnistuin lopulta hommassa. Amppelit on nyt tyhjennetty ja lintujen juottoallas, se vaan oli umpijäässä, pitänee sulatella ennen kuin saa varastoon. Laitoin tänään ensimmäisen kranssin varaston oveen (hullu!) ja valot kanssa ;)  - sanokaa vaan ihan vapaasti.
En voinut enää pitää näppejäni irti niistä kun iltakin pimenee ja valoa tarvittais. Tässä kranssissa valo toimii paristolla, kätevää. Valot ovat sydämenmallisia. Näitä on kiva laitella oviin nyt kun ei tarvi etsiä sitä pistorasiaa jota ei sitten olekaan missään, ei tarvita jatkojohtoja. Kunhan illalla käy sammuttamassa ennen nukkumaan meno niin paristo säilyy. Nyt ajattelin vielä vain illalla poltella sitä ja joulun allas sitten niin kauan kuin paristot piisaa, tarvii mennä varmaan ostamaan paristovarastokin.

päivällä, valot palaa muttei niitä huomaa
iltapäivällä valot jo näkyvät


Piha on aika paljas kun loputkin lehdet tuli alas, ´pensasaita on ihan kalju, mutta onneksi mulla on sen edessä tuijia kasvamassa. Havuja on muutenkin runsaasti joten jotain näkösuojaa on. Lintujenkin ruokinta pitää kohta aloittaa koska maakin on jo jäässä, harvavointikin sujui hyvin vaikka maa oli jo kovaa. Vesiastiankin tyhjensin koska se oli täynnä lehtiä ja mädänneitä juttuja muutenkin. Saapi tulla sitten uuden raikkaat vedet taivalta. Siinä oli 5 cm jäälautta päällä.Parrasta oli yöllä jälleen -5 ja nytkin 0-keli ja tosi kylmä pohjoistuuli. Karvalakki on tervetullut!

Tässä muutamia tunnelmakuvia kotoa. Kynttilät sen tekee;)





sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Geokätköilyä

Patikoimme 4 tuntia Teiskon metsissä geokätkeilyn merkeissä. Seitsemän kätköä löytyi. Neevuoren kätkö oli tuskan takana, kiipesimme ylös kivikkoa ja alas sama matka märässä jäkelikössä, oli vähän hiki kun päästiin perille. Oli kyllä jalat maitohapoilla, onneksi meillä oli eväät matkassa. Päivä oli aurinkoinen ja hieno muuten. Matkaajia löytyi kätköistä ja otimme yhden mukaamme ja laitamme sitten jossain muualla eteenpäin.


Leima ja päivämäärä lokikirjaan ja sitten menoks. Ylhäällä kuva Eerolansuoran eläimet 1 eli kettu löydettiin, muovirasiassa lokikirja, kynä, teroitin ja jokin muistoesine ja useampi, ottaa voit mukaan jonkin jos laitat tilalle omasi, näistä löytyy myös matkaajia joita voi ottaa matkaa ja sitten viedä muualle, kaikki nämä kuitataan nettiin ja matkaaja voi mennä kauaskin maailmalla. Meidän löytämä matkaaja on lähtenyt Hollanista 2005!
 Neevuorelta alas oli aika mahtavat maisemat, alhalla pilkottaa järveä.
Ja taas uusi kätkö löytyi, oli magneettilla siltarummussa.
Varoimme jästejä.

Teiskon Aunessilta

lauantai 16. lokakuuta 2010

Juhlaa

Olin Haraldin viikinkiravintolassa syömässä 50 v juhlia. Tässä muutamia kuvia:
Ruokalistalla:
-RYYTIMAAN VARTIJAN VIHERSALAATTI
-KUNINGAS MAUNU HYVÄN KILPI
-LETTUJA SAGAFJORDIN TUVASTA

Tässä menossa jo jälkiruoka lätyt.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Roosa nauhapäivä

Tänään vietimme Roosa nauhapäivää. Oliko pinkkiä yllä. Minullakin oli rusetti, hankin tällaisen rintaneulan timangilla. Se oli mukava laittaa työpukuun. Yllättävän monella näki roosanauhoja ja pinkkejä puseroita tänään, hyvä. Raha menee rintasyövän tutkimukseen ja sen ehkäisemisee, mikä on hyvä asia. Sitä on todella paljon ja hyvinkin nuorilla ihmisillä. Näen heitä joka päivä työssäni.


tiistai 12. lokakuuta 2010

Icon

Pyhä Georgios Voittaja on valmis. Lauantaina on luovutuspäivä, toivotaan että veli tykkää.
Kuva vääristää ikonin muodon, reunat on todella viivasuorat, mutta tässä se näyttää pullistelevalta (?)
Vaha tai lakkaus vielä odottaa, mutta se voidaan tehdä jälkikäteen, koska täytyyhän ton nyt kuivua.
Pari ruuvia taakse ja rautalankaa että saapi seinään killumaan. Ajattelin kirjoittaa taakse jotain sankarille päivästä, vaikka ikoneihin ei saisi kirjoitella mitään, ei ainakaan tekijän nimeä. Ei saa siis olla itsekäs, näitä maalataan siis Hänelle. Mutta sitä en ajatellut laittaa, siis omaa nimeä. Toivotaan että veli muistaa lahjan antajan.


Jouluun on 73 päivää - tuli vaan mieleen. Joulublogissa lisää. Ajattelin pidättäytyä aiheesta tällä puolen, jottei riistäydy käsistä - tilanne nääs.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Aleksis Kivi

Tänään vietetään suomalaisen kirjailijan Aleksis Kiven päivää. Kaikkihan tuntevat Seitsemän veljestä teoksen ja Nummisuutarit. Tänään siis liputetaan virallisesti, tämä on samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä. Nyt vaan lukemaan suomalaisia kirjoja, niitä on paljon ja hyviä. Elämänkerrat (suomalaiset) on mun suosikkejani. Niistä saa paljon ja ne on aina 100 % yllättäviä. Ei kai niitä muuten tehtäisikään.
Tiesitkös tämän Kivestä:
Tampereella Vanhan kirjastotalon puistossa on Wäinö Aaltosen veistämä, vuonna 1928 paljastettu veistos Runoilija ja Muusa (Aleksis Kiven patsas), joka oli aikanaan ensimmäinen vertauskuvallinen henkilömuistomerkki Suomessa. Tampereella on myös Aleksis Kiven katu. Käy nyt puistossa katsomassa patsas jos et ole aiemmin huomannut. Paikkahan oli hyvä ennen kun kirjasto oli siinä, paras paikka siis. Harmi kun siinä ei toimi enää kirjasto. Tuskin patsasta kannattaa siirtää Metsolle, eikä se sen puoleen sinne sopisikaan, muumilaakson viereen. Niin ja muumipatsaskin pahoinpideltiin heti kättelyssä!

Suuret suomalaiset kilpailussa 2004, Kivi äänestettiin sijalle 9.

Aloitin joulublogin kirjoittamisen, joulu on niin ihanaa aikaa. Joulublogini löydät täältä:

http://lumiukonjoulu.blogspot.com/



Asiasta 3. se linnunruokinta ei sitten onnistunut, orava istui potassa syömässä ja oli kutsunut harakatkin avuksi. joten potta sai lähteä, kävi siinä parvi tiaisiakin, mutta ne nyt pärjää, yritetään uudella systeemillä myöhemmin uudellee, ensi viikolla pitäs tulla lunta, ne lupas!

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ikonimaalausta

Tässä vielä viime vaiheita Georgios Voittajan tekemisestä, yksityiskohtia puuttuu ja kasvot sekä sädekehä, puutteena vielä reunan vahvennos ja reunaviivat. Sitten alkaa olla valmista. Tässä kuvavedot tekovaiheittain otettuna ko. teoksesta. Kolme viikkoa tätä on nyt tehty ja valmis pitäis olla viikon päästä kun syntymäpäiväsankarille pitäisi tämä antaa, taidan laittaa sellofaaniin ja vahata myöhemmin koska kuivaus jää vähiin. Kuivaus pitää olla kunnollinen ennenkuin vahan voi laitta tai öljyn jos haluaa olifoida, käytä itse mielummin vahaa koska se on luonnollisempaa, mehiläisvaha nääs. Öljyn kanssa on sotkemista ja kestää kauemmin kuivia ja vaatii kyllä pölyttömän ja karvattoman alueen ettei lentelisi sitten ikoniin jotain koirankarvoja tms vastaavaa asiatonta tavaraa.

tässä pelkät valkoiset pohjat täytetty värillä, ns. värityskirjavaihe (1. punanen, 2. keltainen...)
yksityiskohtien hakemista, vuoristo, vartalo, hevosen piirteet, lohikäärme, reunojen värit
lisää yksityiskohtia ja värikerrosten tekoa
lohikäärmettä ja vuoristoa (pallerot suosiossa)

Tässä pikku vertailuun minun elämäni 3. ikoni Pyhä Georgios Voittaja, maalattu vuonna 2005 eli samassa aiheessa painitaan edelleen, tämä Yrjön hevonen on paljon sirompi ja värit muutenkin helakammat.

Tässä seuraava aihe: käsittä tehty
tämä on meidän ikonimaalauksessa tehdän ns. pakollinen työ,
työ tehdään joko kreikkalaisella tai makedonialaisella tyylillä. Minun
valintani oli makedonialainen. Kreikkalaiset ovat kapeampi naamaisia ja pitkäkaulaisia, minun Jessellä ei ole kaulaan lainkaan joten valinta oli helppo ja pidän enemmän makedonialaisesta tummasta sävystä, naamakin on vihreän eri sävyjä.  Eli tummat värit, vaalennoksia vähän, mutta maalaussudin
vedot pitää näkyä eli ns. krouvia maalaustekniikka - oli vähän outoa
aluksi mutta kyllä se siitä. Tässä ollaan vaalennoskerroksissa 2. eli vielä pari jäljellä
ennenkuin nassu valmis, pyyhelinnassa vasta pohjaväri kuten sädekehässäkin.
Tätä me ei saada tehdä kotona omin päin vain opettaja haluaa
että kaikki tekee samanaikaa, siksi meillä on kaikilla on kaksi
työtä rinnakkain menossa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Linnuille ylläriruokaa

Tyhjensin amppeliruukun petuniasta ja laitoin linnunsiemeniä, auringonkukkaa, taliruokaa ja pähkinöitä ylläriks, katsotaan löytävätkö linnut ruukun männyn oksalta.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Hiihtämään

Talviloma varattuna ensi vuoden helmikuulle  ja varausmaksu maksettuna,
tänä vuonna hiihtelemme Ylläksen maisemissa. Lunta ja pakkasta odotellessa. Sukset oli tallella varastossa, kävin katsomassa, ettei hiiret ole järsineet.


Eilen vietettiin Tampere-päivää ja moneen paikkaan pääsi ilmaiseksi, museoihin ja tutustumaan mm. paloasemille ja poliisilaitokseen, oli kaikenlaisia näytöksiä ja esityksiä pitkin kaupunkia. Ei vaan tullut lähdettyä kun oli näitä kotitöitä ja kasvihuoneen talvikatoksen rakennusta. No onha noissa tullut koluttua että eiköhän ne patukkapoliisi yms. nähtynä ole. Museoon nyt voi mennä muullakin ajalla, koska siellä silloin jotain näkeekin, nyt oli sellaiset ryysäykset joka paikkaan ettei rajaa. Kalamarkkinat tuli katsastettuakin jo lauantaina, ei erikoisempaa sielläkään, siis mitään uutta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ulkona

Armeija sukat no 3 valmiina, sini-vihreät valmistuivat juuri. Näitä vaan tulee, ja seuraavat silmukat jo luotuna puikoille.

Ansarin talvikatos tekeillä...

... tässä seuraava vaihe eli katto katon päällä, pientä viilausta vielä mutta muuten on valmis, lunta tulkoon vaikka kuution palasina kyllä nääs kestää.

Komposti on ääriään myöten kukkarallaan ja ylikin,  kun olen sinne urakalla kantanut emmettä, osa perennoista on siellä ja amppelit tyhjennetty, näyttää paljon siistimmältä nyt. Ihmeen paljon sitä kesän aikana kaikkea kasvaa minkä sitten syksyllä kantaa kompostiin, toivotaan että multaa syntyy omiin tarpeisiin sitten.  Onneksi on ollut ihana päivä, lämpöä rapiat +10, mutta aurinko paistoi ja lämmitti. Kaulaliina kaulaan ja hanskat käteen niin ulkona pärjää kyllä. Ihana kun saa pukea vaatteita, alkoi kyllästyttää heinäkuun trooppiset kelit kun ei voinut mitään pitää - siis sopivaa päällä, kun piti olla ihmistenkin ilmoilla, ettei nyt ihan ilman vaatteita siis. Nyt saa vetää villapaitaa niskaa ja tumppua ja pipoa. Onhan niitä neulottuna kilopäiten kaapeissa. Sukkia nyt ainakin. Onneks mä pidän niitä kesälläkin ja nukkuessa, että sillai tuttua hommaa.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen...

Näin lauloi Juice lokakuusta Syksyn sävelessä.
Piha on melkolailla valmis talven tuloon, ns. syysasussaan. Kesäkukat kompostissas ja muutenkin roskista olen ahkerasti täyttänyt. Callunat, tuijat ja mustikanvarvut ojossa, on kranssia, on ruukkua. Kynttilälyhdyt putsattu ja täytetty tuikuin ja kynttelein. Tänään leikkasin viimeisen kerran nurmikon ja laitoin leikkurin talviteloille. Haravointia riittää vielä koska puut on täynnä lehtiä. Mutta tältä päivältä riitti, muuten huomenna ei pääse kävelemään selän takia. Kohtuus kaikessa sanotaan.

Keitinkin juuri mutterikahvia ja söin ekat piparit. Hyvää oli. Tänään meni  litra narsisseja ja litra tulppaaneja maahan siis sipuleina. Yksi pussillinen kerrotuja narsisseja myös. Toivotaan että ensi keväänä on kunnon kukkoloistoa, valitettavasti löysin myyränkoloja mutta niiden lähelle laitoin vain narsisseja, koska ne ei tykkää niistä. Yhden jutunkin huomasi kun tulppaaneita laitoin, erittäin vaaralliseen paikka, missä myyrät tanssii talvenkin pakkasilla, nyt siinä kasvaa siis villina oregano ja se tuoksuu tosi voimakkaanan nytkin, ehkä siksi tulppaanit siinä tänä keväänä hyvin menestyivätkin, myyrä ei taida tykätä oreganon voimakkaasta tuoksusta ja jätti näin ollen herkulliset sipulit rauhaan, tällä metodilla siis istutin Darwinit siihen, odotellaan josko kevät tuo kelta-punaiset tulppaanit esiin.

Tänään on ollut otollinen sää ulkohommiin, +12 lämmintä ja kuivaa. Aamupäivällä kaupungilla ostoksilla ja "vahingossa" kävin kalamarkkinoillakin Laukontorilla, ihmisiä oli liikkeellä paljon ja kalaa myös sekä muutakin tilpehööriä. Huomenna on Tampere-päivä, mutta taidan jättää väliin, sain jo annoksen kaupungin vilskeestä tänään ja huomenna tehdään ansarin talvisuoja loppuun. Ulkotuolit sainkin jo pakettiin ja grillin. Vesiletkukin tyhjennetty ja vesipumppu pestynä saunassa. Olin siis ahkerana tänään.


Tässäkin ruukussa on vain yksi jätticalluna, se on kaksivärinen joten näyttää kuin siinä olisi kaksi eriväristä, kätevää kun ne puutarhalla jalostaa nämä jo valmiiksi tällaisiksi. Pieni tuija laitettiin samaan purkkiin ja muratti sai jäädä vielä, koska se pärjää talvella hyvännäköisenä vaikka kuoleekin keväällä. Värinä siinä nyt ihanan tummanpunainen.
Risupossu saa nyt vartioida tuijaa ja callunaa kun petunia parka joutui kompostiin. Kynttilät valaisevat sitä iltahämärässä ettei ihan pimeässä tarvitse olla, tuoli sai sammaltyynyn ja lobelia lähdön.