keskiviikko 31. elokuuta 2022

Elokuulla

Nyt ollaan elokuun viimeisessä ja huomenna syys alkaa ja syyskuu tietysti. Vielä huominen työssä ja sitten alkaa mun ruskaloma ja suuntana Ylläs :)
Elokuussa sattui ja tapahtui kaikenlaista ja nähtiin taas uusia paikkoja Suomesta. 

 

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Pepper Kangasala

 

Illallisella Pepper Kangasalla lasteni kanssa. Lohet ja pihvit upposivat nassuihin. Ruoka oli hyvää ja palvelu mukavaa ja muutenkin tuo Pepper on niin viehättävän ja viihtyisän oloinen paikka.

lauantai 27. elokuuta 2022

Luonnonpäivänä

 

Pakastimesta löytyi vielä purkillinen synttärikakkua Tallipihalta, ei muuta kuin tuhoamaan sitä eli lusikalla suuhun.
Väriä etupihalla vihreää ja viininpunaista sekä violetti kärhö kukassaan.
Suomen Luonnonpäivää vietettiin jälleen lauantaina, Sibeliusboksit päivitetty ja niitä sitten nuuskitaan ja saadaan inspikset:)

Lippu tietenkin salossa juhlapäivän kunniaksi. Niin kaunis päiväkin sattui, aurinkoista kait ja lämpöä (hellettä) viimeisen kerran. Oikeastaan saisikin tulla viileämmät kelit, en tykkää enää näin kuumista ilmoista ja varsinkin kun yökosteudet ovat mittavat.

maanantai 22. elokuuta 2022

Kuistilla

 Etupihalla ja kuistilla. 

Kärhö on kasvanut mukavasti.
Keltapäivähattu kukkii myös etupihalla.


lauantai 20. elokuuta 2022

Kastehelmi kokoelma

 

Kastehelmi kokoelma lisääntyi kahdella, toinen vaaleavihreä ja toinen sade. Muutama väri vielä puuttuu tästä kokoelmasta.

perjantai 19. elokuuta 2022

Tuurissa

Ajeltiin Tuurissa, ostosreissulla. Kaikkea taas lähti mukaan "halvalla". Täällä oli eilenillalla vesivahinko mutta ei siitä mitään haittajälkiä ollut, meille. Yksi ravintola oli kiinni mutta me käydään täällä Onnenkivi buffetissa, missä on hyvä seisova pöytä.
Vesan autot oli lasin takana. Aika pieni kokoelma, 2 autoa, vaan!?! :)
 

torstai 18. elokuuta 2022

Loppukesän pihatöitä

 

Punahatut kukassaan ja perhoset tykkää myös mun lisäksi. Nämä ovat kauniita. Onneks on näitä loppukesän kukkijoita.
Aronia aidan leikkaus, mulla meni viikko. Hellepäivinä ei ulos voinut mennä kuin aikaisin aamulla ja silloinkin arska paistoi matalta naamaan, Mutta tulipa leikattua ja kädet huutaa hoosiannaa.
Alkukesän puut pinottiin liiteriin talvea varten. Tämä oli sekapuuta, koivuakin löytyy liiterissä eli sekaisin sitten poltellaan. Vielä on peräkärryllinen mäntyä joka saa talven yli kuivua ja sitten pöllit halotaan klapeiksi ja poltellaan siten seuraavanan talvena. 

tiistai 16. elokuuta 2022

Hellettä

Tämä viimeinen lomaviikkoa onkin siten ollut hellettä, en kyllä tykkää kun olis paljon ulkotöitä tarjolla, kuten tuo aronia aidan leikkaus, olen nyt tehnyt sitä kolme päivää, ei sitä pysy tekemään kuin aamulla aikaisin ennenkuin helle alkaa. Eikä se ole vieläkään valmis.
Kurkkuja piti maistella.
 

torstai 11. elokuuta 2022

Huoltohommia

Kastelukannujen pesu, ne kun olivat aika likaiset levästä ja muustakin roskasta, varsinkin nuo keltaiset olivat ruotuisen näköiset, teippasin tiskiharjaan varren ja sillä sujui hyvin, nyt ovat jälleen puhtaat, olikin loppujen lopuksi helppo homma. Samalla pesin roska-astian Tolulla, kuten joka kesä tulee tehdyksi. Ei haise enää pahalle.
Punapäivähatut aukesivat ja perhosetkin sen huomasivat heti. Lisääkin nuppuja on tulossa. 
 

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Satoa

Kurkut kasvaa ja voimistuu. Kasvanut ihan melkein kasvihuoneesta pihalle.

Tomaatit ovat hauskanmallisia, ihan kuin paprikat, mutta kyllä ne ovat tomaatteja.
Osa tietysti ns. normaalinmallisia pyöreitä.
Keräsin vähän mustikoita, hyviä olivat kreikkalaisen jugurtin ja mansikoiden kanssa, nam!
 

tiistai 9. elokuuta 2022

Tove Janssonin päivää

Tänään vietetään Tove Janssonin päivää ja meilläkin liputetaan, toivotaan että tästä liputuspäivästä tulee myöskin virallinen. Tove ansaitsee sen.

Kärhkö on kasvanut valtavasti tänä kesänä ja piti hankkia sille toinen kiipeilyteline, onneksi löytyi just samanlainen kuin edellinen. Nyt on tilaa kasvaa ja kiipeillä.


 

maanantai 8. elokuuta 2022

Avoimet puutarhat

Jälleen vietetään avoimet puutarhat -tapahtumaa. Käytiin tyttären kanssa Tampereen Nekalan siirtolapuutarhassa, siellä vierähtikin helteessä yli kolme tuntia ja jalat aika turtana. Nähtävää oli ja paljon. Täytyy joskus mennä toisenkin kerran ihan vaan porteista kurkistelemaan mitä kaikkea on laitettu.
Värit täsmää sadevesimittarin kanssa hyvin.
Köynnöksiä ja kasvihuoneita oli paljon ja erilaisia, eri tyylisiä.
Kauniita kukka asetelmia ja näyttäviä hyötypuutarhoja.
Portit ovat ihania, kertoo heti puutarhapalstan omistajasta. Nämä vanhat rautaportit ovat suosikkejani. Aurinko taisi olla suosituin aihe portissa.
Tervetuloa siniseen puutarhaan.
Ihania keraamisia tukipalleroita,tykkään!
Tämän pinkkirouvan puutarha oli ihan karkki. Kaikki vaaleanpunaista ja mätsäävää. Kaikki kulkuväylät kivitetty eikä rikkaruohoja näkynyt. Sanoikin että kaikki aika menee täällä ja tykkää vielä! Ihana että jotkut jaksaa, näitä varten nämä avoimet puutarha tapahtumat ovatkin

Ihanat kärhöpylväät portinvartijoina.
Tässä vielä rouva vaaleanpunaisen tupa ja vaja. Paljon sain vinkkejä puutarhaan. Huonoa taas oli ne jotka pitivät porttinsa auki eivät kyllä edes olleet nurmikkoa leikanneet, olisin toivonut että olisi panostettu hieman kun haluaa portin auki pitää. Joillakin on pääaiheena kirpputorin pitäminen tai kahvion. Joihinkin pihoihin pääsi vaatteita ostamaan mutta estetty meneminen itse pihaan? Kummallista miksi osallistuu tapahtumaa avoimet puutarhat???

Onneksi oli näitä rouva pinkkejä ja herra sinisiä jotka olivat panostaneet 100%, kiitos heille hyvästä päivästä. Taidan tulla ensi vuonna uudelleen, jos tällainen tapahtuma siellä järjestetään. Hyvää myös oli että   puutarha alueella jaettiin kartta mitkä puutarhat ovat avoinna, kiitos Nekalan siirtolapuutarhalle.
 

lauantai 6. elokuuta 2022

Hailuodon kirkko

Opas esitteli meille Hailuodon kirkon, vuonna 1972 rakennettu kotamallinen betonikirkko. Kirkkosalissa alttaritauluna toimii koko seinän laajuinen ikkuna, joka avautuu luontoo, vanhat myhkyräiset männyt piirtävät sen maiseman.

Tästä näkyy se alttaritaulu eli luonto ikkunasta.


Vanhasta palaneesta kirkosta saatiin pelastettua mm. tämä saarnastuoli, joka on oikein puusepän ja taiteilijan mestariteos.
Myös tämä kynttelikkö on saatu pelastettua vanhasta kirkosta.
Urkuparvi


Vanha hautausmaa on ns. metsähautausmaa, hieno ja hiljainen paikka.

Vanhan kirkon raunioissa on ulkokirkko penkkeineen ja alttarineen, jossa voidaan myös toimittaa palveluja.