lauantai 6. maaliskuuta 2010

Kevät tulee - oletko valmis

Kävin tänään Plantagenissa kevätostoksilla. Siellä on kaikkean ihanaa kevätkukkaa, purkkia ja purnukkaa. Ostin esikkoja ja tietysti tulppaaneja. Hankin myös puutarhahatun itselleni ensi kesän pihatöihin. Näyttää vähän kuin neiti Marple elokuvista (!) Sitten hankittiin vielä yksi lintupönttö, sellainen koivurunkoinen joka sopii hyvin metsään.  Siellä tulee sellainen tunne että kaikkea pitää saada, silmät vetää vaan ei lompakko. Kyllähän sitä pääsiäiseksi tulee laitettua ruohoa ja munia askarreltua, tänä vuonna aion tehdä munia servettitekniikalla. Viime vuonna tein ikonimunia ja ne ovat ns. kestomunia eli ne otetaan esiin joka vuosi. Laitan niitä pajunkissoihin roikkumaan.
Eikö olekin kaikkea ihanaa sisustusjuttua! Voi kun sais noita. Paljon oli keltaista ja vihreää väreissä sekä vaaleanpunaista. Toi jänis olis kiva pihassa. Meillä muuten kävi jänis eilen illalla, se kävi syömässä mun koristeomenapuuta. Vähän siis ketutti. Sanoin sille että jos korvat näkyy vielä meillä päin syöntipuuhissa sen päivät on luettu. Aika vahvasti sanottu, vai?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti