keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Mitä tapahtui vuonna 2018 2/2


Marjoja tuli paljon vaikka oli kuivaa ja sadetta tuli tosi harvoin, eniten kärsivät tietysti viljelijät, mehuja keitettiin, käytiin kesäteatterissa - kuumissa olosuhteissa. Limsoja kului ja pulloja sai palauttaa kauppaan kärrytolkulla... Oli myös surua ja iloakin.

Syksy oli kaunis ja värikäs pitkästä aikaa, vettä alko tulla muttei kai tarpeeksi. Omenoitakin tuli yli äyräiden, meillä ei omenapuita olekaan mutta sai kolme laatikkoa lahjana, kiitos.

Isänpäivät ynnä muut juhlat vietettiin ja kakkuja tehtiin, kävin elämän ekaa kertaa baletissakin katsomassa Pähkinänsärkijää ja elokuvissakin tuli käytyä, joulua alettiin valmistella myös innolla, luntakin tuli jouluksi onneksi. Vuosi oli erilainen, tällä kertaa tai kuten aina, mitään ei etukäteen tiedä vaikka luulekin niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti