perjantai 16. huhtikuuta 2010

Puutarhamessut

Lumet ovat nyt sulaneet pihasta. Olen päässyt siivoamaan talven jälkiä. Syksyn lehtiä on paljon ja tuuli levittää niiltä lisää, säkkikaupalla niitä on kerätty. Kuolleita perannanvarsia napsittu pois ja angervot leikattu. On aika suunnata puutarhamessuille. Tässä  kuvasatoa, väkeä oli vähän koska tänään on perjantai ja hulinat alkavat  vasta huomenna toden teolla ja sunnuntaina jatkuu. Ihmiset siis heräävät vasta huomenissa. Mulla oli hyvää aikaa tänään mennä töiden jälkeen.  TV:stä tuttuja oli mm. Sonja Lumme (Ihanasta pihasta) ja Arno Kasvi.

sipuli - taimi ostoksilla, täältä sai sateenvarjojakin!


Pinsiön taimitarhan osasto oli yksi suurimmista, perällä näkyy itse puutarhuri Pihkoluoma pitämässä esitelmää vesialtaista. Osasto oli erittäin hienosti tehty - oli puita ja pensaita ja  vesiaiheita, näköä riitti. Tällainen juuri ilahduttaa silmää että on nähty vaivaa koska näitähän ihmiset haluavat nähdä.

valmiita pihamalleja oli useita ja runsaasti erilaisia kivi- ja laattavalikoimia, myös katteita oli uudenlaisia ja kaiken värisiä

kiva kioskityyppinen kesämaja

yksi tällainen risunasu muutti meille tästä karsinasta

kukkasidontakisan satoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti