sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Missä se talvi on?

Talvea ei ole näkynyt vaikka ajettiin tänään Winterin mutkassa (hyvä vitsi vai!!!) Kukkaset ainakin kukkii täyttä päätä. Yhdessä pihassa kukkivat kevätesikot komioina!

Lupiinit kukkivat Mustavuoressa kauniina, ei ollut silläkään tietoa vuodenajasta.

Mustavuoressa, kätköillä. Ei löytynyt koska kätkö oli puolessa välissä tätä ihanuutta. Ei ihan antanut luonto periksin mennä vaikka sivussa meni ns. tavallinen polku joka oli 80 asteen kulmassa.  Oranssinen merkki kuvassa kertoo vähän suhteita, tuo olisi ihmisen koko. Alas ei siis olisi ollut asiaa enää. Annettiin olla. Eilen täällä oli illalla kiipeilijöitä seinämillä roikkumassa. Ihmeteltiin vaan kovasti kun esim. onnettomuuden sattuessa ambulanssi ei pääse perille lähimainkaan, koska tiet on tukittu isoilla siirtolohkareilla, kävelyä on ainakin 400 m mäkistä hiekkatietä. En ihan menisi tuonne kipuamaan. Liekö edes laillinen paikka koska tietkin oli tukittu.

Tämä puu on nähtävästi katkottu tästä aidan vierestä mutta osa oli jo ehtinyt kasvaa aitaan kiinni ja se oli jätetty siihen. Se ei ollut osannut päättää kummalla puolen aitaa haluaa olla. Tämä aita on muuten Tohlopin TV-studion omaisuutta.


Pizzan tarjoili Tesoman KotiPizza!

Kätköilyviikonlopun saldo 36 löydettyä kätköä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti