sunnuntai 9. toukokuuta 2010

KAIKKIEN ÄITEINPÄIVÄÄ :)

Tänään juhlistimme äitiä, mummia, mummua! Paljon onnea! Kukkia tuli ja kortteja.
Lounastimme perheen kera, kaikki pöydän ympärillä, ruokaa riitti ja maistui, evästäkin pakattiin. Jälkkärinä juustokakkua, muffineja ja keksejä. Kaikille maistui. Oli mukavaa että kaikki olivat paikalla, Osku varsinkin ilahdutti isomummoa. Päivä oli ulkona suhjusateinen ja kylmä, mutta ei onneksi sisällä paljoa haitannut. Terassilla vaan ei pystynyt olemaan, mutta ei haitannut. Ehtiihän siellä kesällä istua. Lippu laitettiin salkoon aamusta ja siellä se liehuu vieläki, täytyy muistaa illalla ottaa pois.

appelsiinijuustokakku onnistui ja maistui hyvin, kannattaa tehdä useamminkin, ´resepti on tallessa ja tämä kakku ei tarvi uunia lainkaan

mummin luona sai pomppia sängyllä
Käytiin hautausmaalla iltakävelyllä kun tuli ahdettua masut täyteen oikein kunnolla. Eilen jo vietiin kukka ja tänään vietiin sininen kynttilä. Oli siellä muitakin kukanvientireissulla ja kynttilöitäkin näkyi. Onneksi sade oli jo tauonnut ja kävely teki todella hyvää. Ns. museoalueelta löytyi ko. kivi "Äiti", siinäkin paloi kynttilä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti