maanantai 31. tammikuuta 2011

Villatakilla kevättä kohti

Ehkä jokin aavistus kevään tulossa ilmassa.
Räystäät tippuvat noin kuvannollisesti.
Aurinko paistoi eilisen päivän, tänään vain hiukan,
muuten oli pilvessä, jotenkin tuntui että äskettäin satoi
vettä naamaan vaikka on -2, jotain alijäähtynyttä taas, kivaa:)
Ehkä nämä kinokset jossain vaiheessa alkavat sulamaan,
pinot senkun kasvaa ikkunoiden takana. Kaupungilla
oli lumi ihan kakkasta. Kura on tehnyt jo tehtävänsä, ja
nytkin oli jo suolat heitetty kaduille, ettei kaupunkilaiset
liukastele. Tosi kurasta siis, varsinkin kun kadut ovat vielä
lämmitettyjä niin loska lentää siis aina paitti -25 pakkasilla
kun lämmitys ei jaksa puskea lumen läpi.

sieltä se lumi kurkkaa rännin kourusta

vesipisaroita näkyvissä, se siis sulaa!

vuorimänty on ihan pullataikinan peitossa


villatakkiprojektia pukkaa

takakappale ja toinen etukappale valmis,
teki mieli tällaista irlantilaisneuletta, tuplapalmikot ja
sivuillakin pikkaset kierteet, lankana Novitan 7 veljestä,
tummanpunaisena, puikot 4

Tänään elokuvana The Ring:
Elokuva rakentuu eräänlaisen tappavan videonauhan nauhan ympärille: jokainen, joka katsoo tämän videonauhan, kuolee tasan seitsemän päivän päästä. Alkaessaan tutkia eriskummallista nuoren tytön kuolemaa, Rachel saa käsiinsä videonauhan ja katsoo sen. Videossa näytetään erilaisia esineitä, eläimiä ja tapahtumia, jotka tulevat näyttäytymään jollain tavoin videon katsojalle ennen kuolemaa. Viimeisenä objektina tulee juuri ennen kuolemaa olemaan pyöreä kuvio, "The Ring". Heti videon loputtua puhelin soi, ja Rachel saa järkytyksekseen kuulla, että hänellä on seitsemän päivää elinaikaa.


-tää ei siis pääty onnellisesti...


elokuvan jälkeen ... ei niin, miks se teki niitä kopioita, ei se lopu koskaan!




lauantai 29. tammikuuta 2011

Pihapongaus


Tänään alkoi valtakunnallinen pihaponggaus viikonloppu.
Lintuja siis tarkkaillaan tänään ja huomenna yhden tunnin ajan ja
lasketaan monta ja mitä lajia näit. Tuloksia voi sitten ilmoitetta
Birdlifen sivuilla. Täällä sivuilla on tarkemmin muutenkin
ko. tapahtumasta ohjeita ja lintupongausvinkkejä.

Viikonlopuksi onkin luvassa hyvät kelit +2 - -2 lukemat luvattiin
meille päinkin. Toivotaan että aurinkokin näyttäytyisi.
Eilen olikin komea aurinkoinen päivä, harmi vaan kun piti
istua sisällä, kun oli työpäivä.

punatulkku

sinitiainen

keltasirkku

jänikset taas ovat käyneet ahdistelemassa mun koristeomenapuutani,
viime vuotisetkaan tuhot eivät ole korjaantuneet,
lunta vaan on niin paljon että runkosuojat jäävät lumen alle

tätä siis piisaa


keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Kirja alesta mukaan lähti...

Menin katselemaan jälleen kirjoja, onneksi on tämä kirja ale menossa.
Käteen jäi Vilkunan hyvä ja haluttu kirja sekä Sääkirja ja Filosofiaa.
Eilen olin Suomen kielen kurssilla, kyllä oli ihanaa.
Äidinkieli on aina ollut yksi mun lemppari aine, jotenkin
masokistisesti tykkään kieliopista kaikkine sen koukeroineen.
Olen oikean kielioppinatsi töissäkin. Se on kivaa!
No sieltä tuli paljon kertausta ja uuden oppimista,
kielioppikin muuttuu koko ajan, vaikkei uskoisi. Tästä puremasta lähdin
sitten tilaamaan Kielitoimistosta oppikirjoja, yksi on jo
postimatkalla. Niistä myöhemmin lisää.
Tänään alesta löytyi muutama uusi kiva kirja.
Kielioppikirjat ovat hakusessa vielä, ne eivät ole
kirjakaupoissa esillä lainkaan. Mutta etsitään.
Netistä onneksi saa nykyään kaikki kirjat ja paljon
edullisemminkin kuin kaupasta, jotenkin outoa.


Tämä on ns. vanhanajan sääkirja, eli miten ennen ennustettiin.
"Paavali talven selän taittaa" sanottiin eilen eli ollaan
puolessa välissä talvea, jee!!! Siis vieläks tätä jatkuu?
Tämäkin opus on kirjoitettu 1950, ennen
meikän ajanlaskua:)

Tämä sääopas ei perustukaan perinnetietoon vaan
pilviin, paineisiin ja havaintoihin. Eli tässä jopa
opetetaan ennustamisen salat (ei ne siis mitään saloja olekaan).



lauantai 22. tammikuuta 2011

Talvimeininkiä

Taas kun heräsin niin lunta oli tullut lisää.
KIVAAA!!!! ON VAI? EI!!!!!
Hain Aamulehden ja aloin lumitöihin,
eli siis tein osan lumitöistä koska muuten en
pääse edes postilaatikolle. Nää v..... tun
laiskapaskat naapurit ei tee lumitöitä koskaan täällä.
V...u itelläkin selkä paskana v...taaa###!Z1
No tein oman osuuteni,
naapurit teitä odottaa omanne !!!!
Päähän putosi kökkö katolta, ei kun lappua
kirjoittamaan ilmoitustaululle:
Koska taloyhtiö aikoo hankkia lumet katoilta, ihmiset
vaarassa ja ilmatointipiiput tukossa?
Ei liene talkoohommia enää???
Odotan vastausta. hih-hih-hii!

Kuvia lumen ihmeestä:
Tuijien edessä ainakin 1½ m lumikasa johon heittelen
että polku pysyy jotenkin auki. Oli se eilen,
ei enää!

´

"Ei polku tää vie mihinkään...." lauloin Neon2.
Tämä polku menee lintujen ruokintapaikalle,
siksi se pitää olla talvikunnossapidonalainenpolku (ihana sana)

Turha enää ihmetellä miksi ansarinin katolla on suojakatos, iskän tekemä.
Kiitos iskä. On hyvin suojanut ansarini talvituhoilta.
muuten siitä olisi nytkin katto sisässä koska vieressä oleva
mänty pudottaa metrin lumikuutoita 10 metristä suoraan katolle.
Nyt puukatos suojaa hyvin.

Minähän sanoin että lumet pitää luoda
katolta, kuka on taas jättänyt hommat tekemättä,
ei muuta kuin valjaat ympärille ja katolle,
nää on muuten jollekin oravalle sopivia hommia nääs.

Palleroiseni onneksi on lipan alla suojassa  muuten
sekin olisi lumikuutona.

Kaikesta kiroilusta ja manailusta huolimatta
nautitaan talven ihmemaasta ja ulkoillaa puhtaassa
luonnossa.
Ollaan ihan lumiukkoina vaan.

***
Mä olen siis todella loman tarpeessa, vielä
10 aamua töihin ja sitten se alkaa,
matka Ylläsjärven maisemiin.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Kynttilätunnelmaa


Kynttilätunnelmaa edelleen, näin joulun jälkeenkin.
On kiva laittaa kynttilöitä illan tummetessa, kaivoin
esiin tuikkuastioita, joita en muuten jouluna käytä,
niitä kun on siunaantunut jostain aikas paljon.


Ikoniseinälle laitoin lampetteihin valoja ja
pari kynttilää eteen palamaan, ihana hämyinen, jopa
kirkollinen tunnelma tuli.

Eilen ikonimaalauksessa sain melkein Johanneksen
valmiiksi, kultauksen sädekehään tein juuri äsken,
kirjaimet vielä puuttuu, ne latinalaiset koska koko teksti ei
mahdu millään, koska siinä siis pitäisi lukea:
Pyhä Johannes Edelläkävijä (Johannes Kastaja siis!)
Ortodoksi kirkon mukaan hän ompi Edelläkävijä!

Pitäis saada pestyä vielä pari koneellista pyykkiä ja
vähäsen lumitöitä niin vois sitten istahtaa telkun eteen loppuillaks,
ja viimeistään yhdeksältä alkamaan pilkkimään kun uni hiipii
luomiin. Niin tavallisesti käy perjantai-iltana kun
on kaikkensa antanut työnantajalle.
Mulla odottaa sipsipussi köökissä josko tulis joku hyvä filmi.
Viikonlopun alkoja vaan:)

***
- puolet takaterassin katosta tyhjennetty lumesta ja selkä
on s......nan kipeä, se oli jo ennen tätä hommaa, TyhMä!
-kone pyörii, puhdasta tulee, -miks muuten
pyykkiä pitää alkaa pesemään vasta sitten kun on
viimeiset puhtaat kalsarit jalassa???
-AHNE SÖI JO SIPSIT:D


Asiasta viidenteen.
Hiihdän kohta näissä maisemissa.

torstai 20. tammikuuta 2011

Vielä lumesta, kuten lumiukko haluaakin

Siis mitä, ei olla vieläkään aurattu katuja????

- tämä kuva tuli sähköpostissa,
Helsingistä vuonna 2007!!
Kyllä ne silloin itki lunta, tasan ei käy......


keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Lumikaaos

Meillä on lunta, meillä on lunta.
Me hukutaan kohta siihen.


Tällästa tänä aamuna kun töihin mentiin,
tai rämmittiin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Pienet kinttupolut vaan kävelyteillä.
Koskahan aura auto tulee?
Talvi on ollut todella talvinen.
Luin lehdestä että kesäksi luvattiin
helteistä ja kosteaa (!?)
Siis samanlainen kuin viime kesä vai?
Pitääkö jo viipperät hakea varastoista pyörimään.


Tulis jo kesä:)

Ostin eilen uudet tyynyt, sijoitus oli 140 euroa,
mutta kyllä kannatti. Tässä iässä tyyny pitää olla hyvä.
Vai mitä?
Kauniita unia vaan.



sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Lunta ja lisää lunta

Ikkunan alla on taas lunta enemmän kuin ennen.
Valkoinen kartiokuusikin on vaan luminen möykky enää.
Joku on kävellyt siis sen yli!!!

Mäntykin on tosi luminen ja nyt vasta se lumisade
alkaa mitä luvattiin, huomenna on taas puolimetriä lisää.
Mihin tämä lumi kaikki laitetaan, ikkunanpielet alkaa loppua.
Sitten tiistaiksi luvattiin suojakeliä.
Talvi on ainakin ollut talvinen, lunta tuli jo marraskuulla
ja loppua sen tulolle ei näy. Ei ainakaan ole musta talvi.
Toppavaatteita ja pipoja on saanut ihan
kyllästymiseen saakka pitää.
Tänään en ole nokkaani ulos pistänyt, mitä nyt
Aamulehden hain laatikosta ja ajattelin käydä
takapihalla lumitöissä.
Sitten sauna lämpiämään ja telkun eteen elokuvaa
katsomaan, tänään tulee Jali ja suklaatehdas,
katsottu on mutta aina vaan sen voi katsoa, Jali on niin ihana!
Ja suklaa kanssa.



lauantai 15. tammikuuta 2011

Klassikoita kehiin

Tänään kirja alesta tarttui jotain mukaan, mm.
Tolstoin Anna Karenina.
Ihana paksu kirja, hyvää lomalukemista,
klassikko rakkausromaani, joka täytyy ahmia
läpi. Se siis oli niin halpa että se oli ihan pakko ostaa.
Venäläiset klassikot on kyllä aika raskaita, saa
nähdä kuinka muijan käy.

Kirjahyllystä löytyy toinen klassikko,
tätä samaa "sarjaa"
Tätä en ole myöskään vielä lukenut.


Tänään taas oli kova pakkaspäivä, aamu mittari näytti
-21, hyisevä ilma ja lunta piisaa. Huomiseksi luvattiin
jälleen lumituiskua!!! Jee!!!


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

JC

Sain juuri valmiiksi Jacques Cousteau -pipon, hyvä tuli.
Meni siinä 3-4 tuntia kun sen tein.
Lankana Novitan  punaista Seitsemän Veljestä, 3,5 pyöröpuikko
ja lopussa 3,5 sukkapuikot. Näillä onnistui.
Tuntuu hyvältä päässä koska on erittäin
istuva. Korvia ei palella koska pipo on
melkein kaksinkertainen eli taitos
on tarpeeksi leveä. Tämä voi rullata myös
kaksinkerroin jolloin siitä tulee paksumpi,
siis reunasta.

 


Kuvat ei ole hyviä, itse napattuja, ei oikein nuppi
osunut kuvan keskelle, mutta oleellinen
näkyy toivotaan.


Itse Jack C.


perjantai 7. tammikuuta 2011

Elokuvia

Tänään katsomme Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvan.
Linnunradan käsikirja liftareille on Douglas Adamsin luoma humoristinen scifi-parodia.
Lienee siis hauska, en ole aikaisemmin katsonut,
kirjaa olen selannut muttein lukenut.



Tämäkin heppu esiintyy siis tänään siinä.

torstai 6. tammikuuta 2011

Loppiaista

Tänään vietetään loppiaista, vapaapäivä, pyhäpäivä.
Balthasarin, Melchiorin ja Gasparin arvoitus
eli kyseessä 3 itämään tietäjää, joiden päivä tämä myös on.
Yle Teemalta tulee heistä dokumentti illalla, kannattaa
katsoa niin selviää tämäkin myytti sinulle,
jos et ole aikaisemmin sitä tiennyt.
Moni tietää ainakin sen etteivät viisaat miehet
olleet ruotsalaisia, koska Ruotsista ei löydy
kolmea viisasta miestä :)


...kultaa, pyhää savua ja mirhamia....
niinhän laulettiin myös Tiernapojissa, sekin
jäi kovalevylleni soimaan.

Enemmän tietäjistä voi lukea loppiaisen



Joulu on pakattuna.
Kuvasta puuttuu vielä yksi laatikko, minne
tulee ikkunatähdet valoineen, kynttelikkö ja
muita valosarjoja, jotka vielä esillä.

***
Päivän elokuvana Nanny McPhee.
Maija Poppasmainen lastenhoitaja laittaa
leskimiehen ja 7 tenavaa kuriin.


Ja illalla tulee vielä ehtaa svedua Beck; Erakko. Pakko katsoa.

 

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Illanviettoa

Lukemista, kutomista, TV:tä.
Nämä pinkit ruususukat sain juuri valmiiksi.
Nyt tulosa Ticoticosta kaulaliina.
Tänään loppiaisaatto, huomenna vapaata ja pyhäpäivä,
kiinalaista ruokaa listalla.
Pakkasta eilen taas -22, vähän oli kylmää, tänään
vain rapia -13. Loppuviikosta jopa +kelejä luvassa,
outoa?!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Poirot

Kohtaa alkaa TV:stä Idänpikajunan arvoitus, ehtaa Agathaa.
Ja pääosissa ihana David Suchet - ainut oikea Hercule Poirot ratkoo tämänkin arvoituksen.
Tästä elokuvasta on muitakin versioita, mutta tämä on pakko nähdä.
Alkuillasta tuli myös dokumentti Idänpikajunasta, jossa ko. näyttelijä
matkusti siis oikean matkan Lontoosta jonnekin itään, siis tosi kauas.
Oikeasti hän ei ollut junaa ikinä nähnytkään, siis tätä Oriental Expressiä,
koska kuvauksissa oli lavastus. Lavastus oli sikäli hyvä koska katsoin
molemmat ohjelma, juna on oikeasti samanlainen kuin dokumentissa
ollut, ainut ero oli veturi, koska nykyaikana ei käytetä enää höyryvetureita.
Junassa oli kyllä vanhanajan tunnelma ja "Poirotkin" ravintelivaunussa
oli mirrinsä ja lakerikenkiensä kera ihan omanaan.
Kaikki vaan tunnistivat hänet matkalla ja halusivat
kuvaan kuulun etsivän kanssa, joku jopa epäili että
junassa saattaisi tapahtua murha kun etsiväkin paikalla.
Jollain taitaa fakta ja fiktio sekoittua.


Tässä tarjotaan "suojelurahaa", kuvassa uhri ja Poirot.

lauantai 1. tammikuuta 2011

2011

Jee taas yksi ykkönen lisää,
olemme siis vuodessa 2011!
Mitä!! Juurihan juhlittiin Milleneumia
-mistä näitä vuosia oikein tulee?
Hyvää ja parempaa uutta vuotta kaikille 2011!

Taas meni raketteja taivaan tuuliin ja varmaan muuallekin.
Toivottavasti ei mitään pahoja tapahtunut,
vaikka ainahan niitä, tällasena juhlahetkenä.
Jotkut on niin toopeja - aina.
Mutta toivotaan että osataan juhlia ihan
maltillisesti.