maanantai 31. joulukuuta 2018

Kånken

 Tilasin alesta itselleni joululahjaksi uuden Kånken repun, värinä forest green + ox red, ihan suosikkivärini, tässä talvirepussa.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Sunnuntaikävelyllä

 Kiva pakkaskeli oli kun lähdettiin kävelylle, mentiin uutta reittiä pellon reunalla, varmaan joku traktorireitti se näytti olevan. Icebugit jalkaan ja toppaa ylle niin pärjää eikä jalat naksahtele.

 Ketun jäljet ison ojan pohjalla, varmaan saaliin hakusessa ollut.
 Osmankäämät kauniisti huurteisena siinä maisemaa koristamassa.

 Sumun seassa pellolta näkyy Sahalahden kirkko auringonvalon saattelemana.
 Aurinko ei jaksa kovin ylös kavuta mutta ilahdutti meitä ja tuli hyviä kuvia, sumu vielä lisäsi tunnelmaa kauniisti.

 Pari tuntia tuli happea haukattua. 
Missähän muut olivat, kotona katsomassa telkkua vai? suklaatia syömässä? Jossain muualla kuitenkin kun päiväkävelyllä.
Huomenna uudenvuoden aatto ja meillä päätettiin juuri että iltaruoka listalle tulee omatekoiset hampurilaiset,  naminami!

lauantai 29. joulukuuta 2018

Pöytäkattausta

 Tuli tällainen vihreä kattaus, tulevaa ja kevään vihreää siis väri valinnoissa. Kevättä kohtihan tässä mennään, päiväkin on pidentynyt varmaan 5 minuutilla?:)
 Uunikanaa, kasviksia ja basmatiriisiä, vihersalaatilla.
Maistui kylläkin ja jälkkäri kuulat perään.
 Pienpanimon kotimaista Saimaa siideriä, hyvää on - Yes Yes...
lukeehan se jo tölkissäkin. Maistui todellakin omena tässä.

Vielä Tunnelmissa

 Joulun tulppaanit pakkasessa, punaa löytyy vielä.
 Sumuinen ja hätärä päivä kaikkinensa ollut. Lintujen ruokinta astiat täytetty jälleen ja lintujen viserrystä kaikkialla.
 Angervot ja pihlaja talven huurun vallassa.
 Angervon kukatkin kelpaavat pikkulinnuille.
 Herkkuja piisaa, vihreät kuulat ja suomi konvehdit pöydässä. Näitä on mennyt enemmän kuin laki sallii ja maha etenkin.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulun jälkeen

 Pukilta tuli kaksi hyvää kirjaa, Elizabethin elämää olen lukenut jo puoliväliin, kiinnostavia uusia asioita on tullut ilmi. Pakko lukea loppuun pikemmiten. Kirjat on vaan hyviä varsinkin hyvä kirja.
Mahdoton sumu ollut eilen ja tänään, kiikun kaakun ollaan pakkasen puolella nytkin. Kura lentää tiellä ja auto on likainen koko ajan, aika masentavaa. Tulis pakkasta ja kuivat tiet, olis ilmakin raikkaampi, sumussa kun ei ole kiva olla.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Aattoillassa

 Sahalahden kirkolla ja hautausmaalla, aattoiltana oli jo hiljaista, muutama kulkija enää.
 Kalevankankaan sankarihaudalla oli kunniavartio paikalla.

maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulu tuli

 
Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille ja katselijoille!
Kunhan kinkku ja kalat on syöty, palataan tänne jälleen.