Hauskaa Vappua kaikille!
lauantai 30. huhtikuuta 2022
perjantai 29. huhtikuuta 2022
Mobilian näyttelyssä
Käytiin katsastamassa Mobilian uusi näyttely, Tie vie ja Suomi liikkeelle 1920.
Täällä on kiva aina poiketa, ja edullista kun on hankittuna Museokortti, voi käydä kuinka usein vaan. Täällä on kiva myymälä ja hyvä lounaspöytä. Kannattaa poikeata kylläkin. Ja ympärillä hyvät kulkumaastot ja uimaranta. Pihalla myös lapsille liikennepuisto. Ei muuta kuin suhahtelemaan.
Kulkupelejä reestä, kelkoista, hevosista aina autoihin saakka.
Täällä on kiva aina poiketa, ja edullista kun on hankittuna Museokortti, voi käydä kuinka usein vaan. Täällä on kiva myymälä ja hyvä lounaspöytä. Kannattaa poikeata kylläkin. Ja ympärillä hyvät kulkumaastot ja uimaranta. Pihalla myös lapsille liikennepuisto. Ei muuta kuin suhahtelemaan.
torstai 28. huhtikuuta 2022
Ulkona
Kangasalan Honkaniemessä poikettiin katsastamassa paikkoja. Kiva paikka ihan järven rannalla ja kuosissaan olevat rakennukset. Korsu näkyi olevan remontin alla.
"Mä vartiossa seison"... Ei vaan ollut kukaan paikalla?
Ekat sinivuokot bongattu, olivat vielä aamu unisia, oli kylläkin kylmä ilma.
Vehoniemen portaissa treenattiin.
"Mä vartiossa seison"... Ei vaan ollut kukaan paikalla?
Ekat sinivuokot bongattu, olivat vielä aamu unisia, oli kylläkin kylmä ilma.
Vehoniemen portaissa treenattiin.
maanantai 25. huhtikuuta 2022
Ulkoilua
Päivän lenkki, 1 t 20 min tänään. Sopivasti mun kropalle ja ilmahan oli mitä mainioin, kylmä tuuli oli mutta pipo päässä ja hanskat kädessä sopiva keli, loppumatkassa jopa hikikin. Pellolla runsaasti vettä ja lokit tyytyväisinä, luulivat varmaan järveksi:) Mutta hymy hyytyy kun tuo tuosta kuivaa "järvi" meinaan.
Vielä ei ole kaikki jäät lähteneet. Kylmää tuulta järveltä käypi kun jäitä on vielä runsaasti, ei ihan veneen vesille lasku -kelit.
Piti ottaa kuvia telkkä pariskunnasta mutta siellä olikin joutsen pariskunta. Kipittivät jäällä ja menivät avoveteen uimaan, komialta ne vaan aina näyttää. Jätettiin sitten rauhaan, varmaan pesänteko puuhia oli meneillään. Tarttee tulla uudestaan näitä katsastamaan.
Vielä ei ole kaikki jäät lähteneet. Kylmää tuulta järveltä käypi kun jäitä on vielä runsaasti, ei ihan veneen vesille lasku -kelit.
Piti ottaa kuvia telkkä pariskunnasta mutta siellä olikin joutsen pariskunta. Kipittivät jäällä ja menivät avoveteen uimaan, komialta ne vaan aina näyttää. Jätettiin sitten rauhaan, varmaan pesänteko puuhia oli meneillään. Tarttee tulla uudestaan näitä katsastamaan.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2022
Kirjoja ja Käsitöitä
Äänikirjoja on kuunneltu oikein urakalla. Aloin kuunnella Jarkko Sipilän komisario Takamäki kirjoja. Ja yllärinä laskin montako on mennyt jo ja jopas, mulla on jo 11. kirja menossa. Kotona jo sanottiin että mulla on aina luurin päässä :) Niin on! Ne on vaan niin koukuttavia ja tykkään näistä rikosjutuistakin.Ristipistotyö tuli päätökseen, niin vaan prässäys ja kehyksiin asettaminen. Oli kiva tehdä välillä ristipistoja. Mun piti värittää tuota mallikuvaa sitä mukaan millä värillä mennään, muuten ei tiedä mikä on tehty ja mikä ei. Valmista tuli ja omppupuu valmiina ja korit täynnä kimunoita.
perjantai 22. huhtikuuta 2022
Kevään Merkit
Mun eka kevätbongattu leskenlehti. Sieltä niitä nousee, näin matkalla kylläkin sinivuokkoja mutta en voinut niitä kuvata kun se paikka oli jonkun pihapiiriä. Mutta niitä oli runsaasti. Jippii!
Keväinen lampikuva Kangasalan keskustassa ihan Kuohun parkin takana, kävin kuvaamassa kun kävin työterveydessä. Ihanan aurinkoinen päivä. Nyt taas mennään särkylääkkeillä ja "liike on lääke" reseptillä eteenpäin seuraavaan viikkoon. Eli töppöstä toisen eteen sanoi leku.
torstai 21. huhtikuuta 2022
Villasukka päivitys
Talven villasukkia pesty koneellinen ja vielä riittää, osaa pidetään kesät läpeensä, villasukka on vaan niin moninainen että meillä niitä kuluu, tästäkin joukosta osa siirtyy parsimiseen kun ovat kuluneet puhki.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2022
Juhlapyhät paketissa
Juhlapyhät alkavat olla paketissa tämän pääsiäisen osalta. Aika lampaidenkin marssia pakettiin pääsiäisruohoilta. Sitten taas ensi vuonna uusi esiinmarssi.
Ostin lisää kevätnarsisseja pihaan, ilmat on tosi ihanat, +14 oli pihassa päivällä. Onneks saa nauttia näistä ihanista päivistä kun on vielä pari arkivapaata, kun töissä meni pari pääsiäispyhää.
Pitäis varmaan vaihtaa kesärenkaat?
lauantai 16. huhtikuuta 2022
Pitkäperjantain ilta
Lampukat sytytetty pitkäperjantaina, ja pitkäperjantain ikoni nostettu esille "Kunnian kuningas" Vielä huomenna töihin ja sit mun pääsiäisloma alkaa :) Ulkoilua ja käsitöitä :)
perjantai 15. huhtikuuta 2022
Kiirastorstai
Keltaiset kynttilät valaisee kiirastorstain iltaa. Muutenkin kaikki pääsiäiskoristeet kaivettu kaapeista esiin. Niin on keväistä.
Pääsiäisruohokin on kivoilla mättäillä.
Kiirastorstaina vietettiin viimeistä ehtoollista, tässä päivän ikonini.
Keräilymunatkin kaikki esille jälleen. Tykkään näistä posliinimunista. Lampukkoihin tulet ja tunnelmaa alkaa tulla pikkuhiljaa. Huomenna on sitten pitkä-pitkäperjantai.
Pääsiäisruohokin on kivoilla mättäillä.
Kiirastorstaina vietettiin viimeistä ehtoollista, tässä päivän ikonini.
Keräilymunatkin kaikki esille jälleen. Tykkään näistä posliinimunista. Lampukkoihin tulet ja tunnelmaa alkaa tulla pikkuhiljaa. Huomenna on sitten pitkä-pitkäperjantai.
torstai 14. huhtikuuta 2022
Pääsiäisen aikaan
Aamusta on kiva sytytellä kynttilöitä aamuhämärässä, ei tarvita sähkövaloa, ulkona jo kuitenkin niin valoisaa. Huomenna pitää mennä töihin vaikka on pitkäperjantai, mutta onneks mun työpäivä on ihan normit 7.5 tuntia ettei mikään pidennetty perjantai :)Lampaat pääsivät pääsiäisnurmelle. Mustakin eksyi mukaan, no mahtuuhan sinne laitumelle syömään.
maanantai 11. huhtikuuta 2022
Pääsiäisruoho
Pääsiäisruoho kasvamaan, kahden päivän jälkeen cian siement itävät hienosti, ihanaiset pienet sirkkalehdet, kasvatin nämä viime vuonna. Todella nopeat itämään ja kasvaa silmissä. Näitä on aina purkissa kaapissa. Kierrätyspurkeissa kuten ennenkin. Näillä mennään pääsiäiseen.
lauantai 9. huhtikuuta 2022
perjantai 8. huhtikuuta 2022
X-pistoja
Omenapuita alkaa hahmottua ristipistoilla, hitaasti mutta tarkasti. Ohje on vaikeaselkoinen varsinkin kun on jotain miniatyyrin kokoinen. Tarvits melkeinpä suurennuslasin. Mutta etenee pikkuhiljaa kuitenkin.
tiistai 5. huhtikuuta 2022
5. huhtikuuta
Huhtikuu ja lunta lisää 30 cm!! Ei tsiisus, entisetkään kasat eivät ole sulaneet niin tähän sitten lisää. Aamulla ei päässyt ulko-ovesta ilman että polveen saakka on lunta. Päätin autonkin jättää kotiin koska lumitöissä olisi mennyt toista tuntia. Kävely (rämmin lumessa) pysäkille ja annoin Nyssen viedä. Pääsin vähemmällä hiellä eteenpäin. Onneksi ensi viikolla luvatiin jo lämpöisempää, josko tuo alkaisi haihtua ilmaan tuosta.
Takatalveako tuo on?
lauantai 2. huhtikuuta 2022
Huhtikuu
Kaivelin kaapista vanhoja ristipistotöitä, niitähän oli laatikollinen, siis tekemättömiä. Ajattelin välillä pistellä ristipistoja. On kylläkin silmiä rasittavaa, mutta vaihtelua kutomiseen.
Pupujussit kaivettu esiin, pääsiäinen tulossa. Kaupasta vaaleapunaisia ja punaisia tulppaaneja.
Tänään tagliatellea ja pastakastiketta, loraus oliiviöljyä ja basilikaa tietysti, siinä on niin huumava tuoksukin että... Ollaan sitten huhtikuussa jo. Aprillit meni ja eilen, onneks ei osunut mulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)