sunnuntai 30. elokuuta 2020

Suomen luonnonpäivä ja venetsialaiset

 

Venetsialaiset, niitä vietetään tänään ns, kesälomakauden loppujaisia. Vähän surullista. No laitoin minäkin lyhtyihin kynttilöitä "juhlan" kunniaksi - ekaa kertaa sitten talven jälkeen. Kyllähän ne heti tunnelmaa luovat. 
Suomen luonnonpäivän kunniaksi ensin tietenkin laitettiin lippu salkoon. Sitten täytettiin sibeliusboksit, ne ovat viime vuotista tuotantoani ja vaihdoin niihin tuoreen hajut. Siinä ne nyt on. Taskuun aski ja sitten nuuhkimaan:)

lauantai 29. elokuuta 2020

Vielä kukkii

 

Liljat ovat vasta aukeamassa, punaisia ja pinkkejä värejä. Tuoksu on huumaavaa, sen aistii jo ovelta niin voimakkaasti ne tuoksuvat, ötökätkin tykkää. Liljat ovat vaan ihania ja uskollisia kukkijoita.


Kuistin seinustan amppelitkin viihtyvät kun eivät ole suoraan edes sateessa. Riippapetunia nimensä veroisena roikkuu ja muratti tekee samaa. 

SPR Kontista hyvä ostos, tuliterä Ikean tuoli, Ikea on kuulemma lahjoittanut niitä sinne, sain edullisesti ja tämä malli ei näytä olevan edes tuotannossa enää eikä tuota väriäkään, tykkään tästä retrokerman väristä ja mallista. Hyvä työtuoli kodariin. 


tiistai 25. elokuuta 2020

Satoa

 

Kasvihuoneelta kirsikkatomaatteja, makoisia keltaisia ja punaisia palleroita. Ei pitänyt alunperin kirsikkatomaatteja hankkia mutta niitä ne nyt oli sitten. Satoisia ovatkin, varret ihan maata vasten kun sato on niin runsas.

Liljatkin alkoivat kukkia, tämä punainen pinkki myös tuoksuu erittäin voimakkaasti ja kaunishan se on, toiset ovat vielä nupuillaan mutta punaisia nekin näyttävät olevan. 


Auringonkukkia kävi hakemassa oman kylän pellolta ihan luvan kanssa.


perjantai 21. elokuuta 2020

Mobilia - Tankit täyteen näyttely

 

Käytiin vihdoin katsomassa Mobilian näyttelyä - Tankit täyteen,  koronan takia ei ehditty keväällä ja nyt kesällä tämä avattiin ja arvattiin käydä arkena kun koulutkin ovat auenneet, eli siis ei minkäänlaista ruuhkaa ollut - onneksi. Näyttelyssä vanhaa huoltamo toimintaa ja se oheistoimintoja.


Huoltamon kahvila 70 luvun alussa, kassa ja kahvinkeitin, mitä sitä muuta tarvitaankaan. 






Auringonkukkapellossa

 

Meidän kylällä on vuosien ajan ollut auringonkukkapelto, tietenkin eri paikassa, tällä kertaa ihan lähellä kotia, ihanat keltaiset naamat siellä kurkkivat. Ne kääntyvät hauskasti aurinkoon päin. Kukat ovat tosi korkeita, meikäläinen hukkui sinne.
Onneksi osasin pois ääntä kohden:) autotielle.


Mulla oli omat oksasakset ja hanskat mukana, nämä kun ovat tosi paksuja varsiltaan eikä katkaisu onnistu ilman teräaseita. Oli mulla ämpärikin jossa oli vettä että saan ne "hengissä" kotiin. Ja sainhan minä.

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Tänään Tampereella

 

Tampereella tänään, reppuostoksilla - ei koulureppu vaan retkireppua itselleni. Tässä vanhan Takon tehtaan seinämaalauksia ns. laillisia graffitteja, aiheena Tampere kuten kuuluu. Tosi hienoja ovat.





Kehräsaaren sillalta päästään tänne, kiva paikka, tykkään. Ilma oli ihana ja rauhallista kaupungissa muutenkin, ratikkatyömaatahan tästä kait saa kiittää, kun saa pujotella jalkakäytävillä. 



tiistai 18. elokuuta 2020

Tuurilla Tuurissa :)

 

Arvaa missä ollaan, onnenkenkä näkyvissä?
No Tuurissa tietysti, Suomen suurimmassa kyläkaupassa. Viime kerrasta onkin aikaa pari vuotta. Täytyyhän täällä aina poiketa silloin tällöin.

Onneksi ei ollut paljoakaan väkeä koska oli maanantai. Tykkäsin, turvavälit piti! Menihän täällä taas rahaa mutta ei mitään turhaakaan ostettu. Valikoima täällä vaan on niin suuri että on hyvä valita.  Vesakin tuli autolla vastaan ja Tarjoushaukkakin nähtiin, Tuula ei kylläkään nähty. Olikohan lomalla?


Korona oli onneksi purkissa!

Tuurissa oli maitokannu kokoelma, aivan suuri, oli siellä tuttujakin, on siinä ollut keräämistä jollakin.




sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kasvomaskeja ja pullaa

Tässä on herra Boomer ja hän toimi kasvomaski mallina minulle. Boomer on itse asiassa toimittanut säästöpossun virkaa, se on sananmukaisesti kaulaansa myöten pennin rahoissa ( pennit vaan ei ole enää toimivaa valuuttaa, mutta silloin oli kun niitä keräsin) Boomer saa siis pitää rahamassinsa.


Kokeilin muutamia protomalleja, kuminauha korvan takana ei vaan sovi mulle, korvat on muutenkin arat ja varsinkin kun on rillukat päässä kaiken aikaa, ei toimi. Pitää siis olla sidottavat nauhat, ne tehtiin vanhasta T-paidasta, kierrätystä nääs.


Ompelin värillistä kangasta ja toinen puoli on valkoista lakanakangasta, väliin siis jäi nauhat, sitten kääntäminen oikein päin ja päälle toinen ompelu ja muutaman vekin  teko.



Lauantain kunniaksi tein pari boston pullakakkua. Tämä on nopea tehdä kun voi laittaa suoraan vuokaan ja siinä ne paistuvat hyvin. Päälle hieman tomusokerikuorrutetta ja ääntä kohden, nam ja maiskis!

 

torstai 13. elokuuta 2020

Kaapinovien maalausprojektia

 

Aloitin kauan tuumailemani kodinhoitohuoneen remontin, sinne ei ole tehty mitään sen jälkeen kun tänne noin 7 vuotta sitten muutettiin. Otin ovet irti ja vein autotalliin, maalaus alkoi.
Väriksi valikoitui Tikkurilan värikartasta Lemmikki, eli tuollainen babyblue.

Uudet vetimet Olhsonilta, keramiikkaa, tähtiä, pupuja, pöllöjä.


Maalasin 3 x ja se saapi riittää, sitä ennen tietysti ovien pesu ja hiominen, hiomisen tein koneella, että pinta tuli mattapintaiseksi, jotta maali tarttuu sitten hyvin.  Maalasin vaahtomuovitelalla joka on mun mielestä paras, pinta on todella sileä, mun maalini on puolihimmeä.



Jänikset maailman kartalle!

Nämä ovat siis yläkaapit ja ne on jo nyt kiinnitetty paikoilleen, alakaapit odottavat kiinnitystään autotallissa, maalattu on ja kahvatkin sain pakoilleen. Sitten varmaan siirrytään keittiöön...

maanantai 10. elokuuta 2020

Grillistä suuhun

 

Piti kuvata taas pihan kukkijat, niin erilaisia lehtiä ja vihreän sävyjä, tykkään näistä vaikka ei ole kukkiakaan, onhan tässä kuitenkin "väriä".

Kesäbegoniat ovat kanssa uskollisia, nämäkin kasvaa meillä penkissä maassa ja hyvin kestävät sateet ja helteet.


Auringonhatutkin alkavat justiinsa kukkimaan, odotetaan.


Meillä oli grillipäivä ja hampparihan sieltä tuli, pakkasessa oli vielä hyvät lihaisat pihvit ja sämpylätkin sieltä löytyi. Sörsselit väliin ja tehtiin vielä ranskiksetkin, ihan on kuin Mc.......... mutta täytyy sanoa että parempaa oli ja pihvit paljo paljon isommat kuin Mc....