perjantai 30. marraskuuta 2018

Jäykkää pyykkiä

 Pakkastakin on tässä taannoin ja laitoin pyyhepyykkiä ulos kuivumaan jotta tulisi raikas tuoksu niihin. Niistä tulikin jäykkää laatua, kun pakkanen puraisi märkää pyyheliinaa :)
 Huurteessa oli yks jos toinenkin paikka, kaunista oli hetken aikaa, nyt taas nollakeleissä ja tihkussa mennään, lunta vielä nurmikolla, mutta kohta ei sitäkään. Joulukuu kolkuttaa ovella ja on kalenterin aika kohta.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kuoret

 OnePlussaan uudet kuoret, kultaiset:)
Onneks eivät ole ihan blingblingit, vaan tuollaiset maltilliset kultaiset, eivät häikäise.

 Aamulla sentti pari lunta, ja koko ajan leijailee lisää, kivaa. Valoa - valoa!!!
Lintuja on runsaasti kun on ruokinta astiat laitettu pihalle, liiteristä piti hakea täydennystä, aamulla oli mittarissa jopa -8.
Tänään vapaapäivä, ihanaa - ei tarvi mennä maanantaina töihin (Karvisen toive).

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sunnuntai tunnelmissa

 Pikkupakkaseen herättiin, riisipuuron keittoa, takan lämmitys, lintujen ruoka-astiat täytettään ulkona, haetaan halkoja sisälle, rentoa oloa, pihvin paistoa, saunan lämmitys.
Siinä on Sunnuntai.

 Ötökkähotellilla on huuruiset paikat, vapaana varmaan?
Ikivihreä tuoksuvatukkakin yrittää sinnitellä, mutta pakkanen on senkin lannistanut, mutta väri säilyy silti.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kuuraa

 Aamulla -5 pakkasta ja kuuraa kaikkialla, heti tuli valoisampaa vaikka maassa ei itse lunta vielä olekaan.
 Aurinkoa on saatu koko viikonloppu.
 Ihanan kuuraista ja huuruista joka paikassa. Jokainen oksanpätkäkin näkyy hyvin.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Paperitähdet

 Paperitähdet kaivettu kaapista ja laitettu uudet led polttimot, turvallista nääs. Tänä vuonna vaan yksi uusi, punainen. Nämä on niin kivoja.
 Keittiöön pääsi tuo vihreäkuvioinen. Tuo kivan tunnelma valon eikä tarvi muita valoja kun näkee kulkea.
 Verhotkin vaihtui sitten punaisiin ja ylhältä otettiin salusiini pois, tähti ajaa nyt se sijaa. Alhalle punainen, estää vähän ikkunasta tulevaa viimaa talvella (sitten kun se alkaa).
 Tähtiverho laitettiin kodinhoitohuoneeseen.
 Koristeomenapuu sai koristeet!
Kynttilöitä poltellaan ulkona ja sisällä tiheään tahtiin ja tahti kiihtyy joulua kohden tietysti.

torstai 22. marraskuuta 2018

Varautumista talveen

 Uudet ruskeat nahkanilkkurit. 40 % alesta joten kannatti tämä heräteostos vaikka olen näitä kyttäillyt ja nyt osui kohilleen. Karvavuorilla ja kaikilla läskipohjilla tietty. Näillä pärjää pahemmissakin keleissä, pitoa on:)
 Marraskuun loppua mennään ja saunakukat puskee vaan uutta kukkaa. Vähän on sekaista. Pajunkissojakin jo näkyi.?
Kaunis aurinko paistaa ja kuivaa on, lumesta ei tietoakaan eikä kylmistä. Vähän koleaa mutta syystamineissa on pärjännyt tähän saakka.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Balettia

 Tampere-talossa balettia katsomassa, Tsaikovskin Pähkinänsärkijä. St. Petersburg Festival Ballet esitti. Oli vaan niin riemukkaan ihana esitys ja musiikki. Tämä oli ihan eka tällainen kokemus meikäläiselle. Kovasti nautittiin tästä kulttuuripläjäyksestä.
Mulle jäi tästä korvamatokin soimaan:)
 Tampere-talon siniset pallot, ei ihan hyvin näy kun on niin valoisaa ja aurinkokin vielä paistoi.
 Saunakukat kukkivat tienvarrella, ihan kesätunnelmissa, aurinko paistoi mutta lämpöä ei enää muutamaa astetta.
 1½ tuntia tuli kävelylenkille mittaa, teki hyvää. Ilma oli tosi kaunis.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Syksyinen kaunis viikonloppu

 Aurinko jälleen tuli esiin, lämpötila laski muutamaan asteeseen, kirpakka keli. Ulkoilua mielessä.
 Ruusukin on ihan vihreänä vielä. EI ole mennyt talviunille.
 Kasvihuoneella vielä persiljaa runsaasti.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kakkua Isälle

 Suklainen kakku tänä vuonna, sisällä suklaalla maustettua vaniljarahkaa ja kermavaahtoa kyytipoikana ja banaania. Päällä Irish coffee rahkaa ja samalla vaahdolla koristeet, joita lisäksi Oreo keksit, kirsikat ja suklaiset kismetpallerot.
 Isohan siitä taas tuli vaikka pientä yritän, aina käy näin. Mutta hyväähän tuo oli joten ei kai haittaa vaikka iso onkin, onhan meitä syöjiä kuitenkin.
 Päivällisellä pippuripihviä, valkosipuliperunoita, keitettyjä porkkanoita ja alas huuhdeltiin sopivan hyvällä punaviinillä.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Mikä vuodenaika?

 Pelargonia alko tekemään uutta lehteä ja nyt tulee jo kukkaakin. Taitaa tykätä ilmoista, vaikka sisällä onkin. Vuodenajasta ei taida tietää.
 Isänpäivänkakun pohja leipomisvaiheessa. Suklainen tällä kertaa suunnitelmissa. Jatkuu huomenna...

torstai 8. marraskuuta 2018

Bohemian Rhapsody

Kävin keskiviikkona katsomassa Bohemian Rhapsodyn, jos tykkää Queenin musiikista niin tässä oli sitä ja paljon - isoista ämyreistä, vähän kun olis ite ollut paikalla. Tykkäsin. 
Plevnan Scape salissa on kaikki herkut tarjolla (en siis tarkoita syömistä vaikka sitäkin oli). Äänet ja kuva täydellinen, uudet isommat penkit ja leveämmät käytävät ja 400 paikkaa.

 Kuvahaun tulos haulle bohemia rhapsody elokuva


Kuvahaun tulos haulle bohemia rhapsody elokuva
Brian May ite ja klooni vieressä, aivan siis samannäköiset

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Leffassa

Keskiviikkona elokuvissa, Bohemian Rhapsodya. Oli musiikkia koko rahalla ja tarpeek lujaa! Tykkäsin 👍
Suosittelen muillekin musiikki-ihmisille ja varsinkin Queenin ystäville. Hyvät oli näyttelijät, ihan esikuviensa näköisiäkin.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Pulla päivässä...

 Herkkupurkkikin löytyi kaapin perukoilta ja siitä sitten kierrepullan väliin, kyllä on hyvää. Tartti maistaa ettei ole vaan mennyt pilalle - ei ollut:)
Hyvin maistui.
 Kolme pellillistä tuli pullia, osassa tuota kaakaoherkkua ja osassa viikunamarmelaadia, hyviä tuli kummastakin. Tuo viikunamarmelaadi onkin ihan uutuus, tulee varmaan hyvää torttutaikinan täytteenä. Valkohomejuuston kanssa oli muuten herkkua (kokeilin).


 Hankin tuohon etupihalle valkokartiokuusen, ajattelin istuttaa sen keväällä maahan jahka selviää talvesta.

 Piti ihan pikkasen laittaa jouluista.
 Punainen väri lisääntyy.
 Pikkaset tunnelmavalotkin pääsivät esille tuohon.
Muutama lomapäivä vielä ja huomenna elokuviin pitkästä aikaan katsomaan Bohemia Rhapsodya.