perjantai 31. joulukuuta 2010

torstai 30. joulukuuta 2010

Kirjoja kirjoja

Tänään tuli postissa pari uutta kirjaa:
Alkuperäinen Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa,
alkuperäinen kuvitus (1865).
Vaikka tarina on vanha se ei ole menettänyt
merkitystään tänäkään päivänä, vaan aina jaksaa
kiinnostaa, siis todellinen klassikko.
Minusta on kiva kerätä näitä vanhoja alkuperäisiä
lastenkirjoja, vaikka tämä kirja on kyllä aika raaka(!)


Hullu teeseurue



Toinen kirja :
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, sata ja yksi kuvaa


Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan teokset esitellään
kuvin ja sanoin, kun tätä kirjaa katsoo ja lukee miten
maalaustyöt edistyivät, ei tarvitse ruuhkassa käydä
katselemassa paikan päällä. Onhan sekin elämys mutta
kirja on aina olemassa ja näin pystyt katsomaan ne yhä
uudestaan. Hyvä kun tästä tehtiin kuvateos.


keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Läskiä

Nyt se selvisi:

Tuore tutkimus paljastaa, että liian lyhyt yöuni lihottaa.
Liian lyhyen yöunen on todettu kasvattavan ruokahalua, mikä altistaa lihomiselle. Tutkimuksen mukaan elimistö luulee virheellisesti, että sillä on puutosta energiasta.
Tiedot käyvät ilmi tuoreessa Maito ja Terveys ry:n julkaisemasta Ravitsemus-lehdestä. Artikkeli perustuu ylilääkäri Timo Partosen tutkimukseen.
Sopiva yöunen määrä on yksilöllisesti 5-10 tuntia. Alakoululaisen unen tarve on 8-12 tuntia ja yläkoululaisen 6,5-10 tuntia. Useimmille aikuisille riittää 7-8 tuntia yössä.
Kuuden tunnin yöunilla pärjääviä kutsutaan lyhytunisiksi. Pitkäuniset tarvitsevat yhdeksän tunnin yöunet.


Näytätkö tältä joulun pyhien ja mässäilyjen
jälkeen?
Tarttis tehrä jotain vai?

tiistai 28. joulukuuta 2010

Betlehemistä päin


Tänään, viattomien lasten päivänä, Raamatun lukijoiden katseet kääntyvät Betlehemiin, mistä kuuluu iso parku.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapaninpäivää



Joulu taitaa olla lusittuna pikkuhiljaa, olemme Tapanissa.
Tapanina perinteisesti Tapaninpäivä ajelut, nyt
kun katsoo ikkunasta ei paljon innosta, lunta
sataa nytkin vaakasuoraan. Onneksi kovat pakkaset
on nyt ohi, -28 parhaimmillaan oli aattona.
Nyt VAIN -9. Tällä mennään.
Lanttuloorat ja kinkut sulailee masussa,
suklaasta puhumattakaan.
Huomenna paluu arkeen ja 5:55 kello pärähtää ja
töihin - syömään joulusuklaita!


Lumiukon jouluaikaa voi tarkastella tarkemmin


torstai 23. joulukuuta 2010

Selkää kolottaa


Selkä on tällainen kun makaa puolituntia piikkimatolla. Iho
kihelmöi ja on kuuma, veri alkaa kiertämään. Hyvä tunne.
Tämän pitäisi auttaa siis selkäkipuun. Musta on tullut vähän
masokisti. Aluksi sanottiin että paljas iho piikkimatolla
vain 15 min. Paita päällä voi olla pidempään.
Valitettavasti paidan kanssa ei tunnu kyllä miltään.
Paljas iho ja ihanata.
Tässä pystyy makaa ihan hyvin 30-45 min. ilman mitään
kipua. Kiva kuuma pistely vain tuntui.

Tässä tämä masokistinen laite, mulla on myös
tyyny joka on ihana niskan alla siis piikkityyny.

Joulu voi tulla. Polkagrisanit odottavat syöjää.
Lanttulaatikko uunissa ja pellillinen
torttuja odottaa.
Tänään pakkasta vain -25!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Talvea

Mittarit paukkuvat kovia pakkasia, tänäänkin -18 ja huomiselle 20 paremmalle
puolelle ennustettu eli tiedossa villahousupakkoa.
Onneks ollaan pikkuhiljaa totuttu jo näihin keleihin, kun
näitä on ollut jo aika pitkään melkeinpä
itsenäisyyspäivästä lähtien.



Nämä kuvat tänään kotikaupungista.
Todella talviset ja jotenkin niin puhtaat.
Pakkasta on paljon, sen voi aistia näistäkin.



lauantai 18. joulukuuta 2010

Elokuvaa

Tänään tulee kaksikin hyvää elokuvaa, harmi vaan yhtäaikaa, arghhh!
Ykköseltä The Queen ja kakkoselta Dark Floors.



Dark Floors - The Lordi Motion Picture on aito kauhuelokuva, joka ei sovi pienille Lordi-faneille.
Dark Floors ei ole musiikkifilmi eikä Lordi-yhtyeen tarina, vaan oikeaoppinen kauhuelokuva,
jossa Lordi-yhtyeen hahmot ovat ihmisten tielle ilmestyviä hirviöitä.
Tapahtumat sijoittuvat sairaalaan. Kokonaan englanninkielisen
tarinan näyttelijät kiinnitettiin Britanniasta.

Illan toinen elokuva the Queen, kertoo Englannin
imperiumista ja sen johtajarouvasta Elisabethista.

Elokuva antaa yksityiskohtaisen kuvan kuningatar Elisabet II:n ja Tony Blairin välisestä vuorovaikutuksesta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen. The Queen keskittyy heidän taisteluunsa löytää kompromissi Dianan kuoleman käsittelyssä, kun vaihtoehtoina olivat sen pitäminen kuninkaallisen perheen yksityisenä tragediana tai kansan vaatimana laajempana surunosoituksena.


keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sikaa


Tätä me ahdamme suuhumme reilun viikon päästä, joku on jo
saattanut aloittaakin. Onkohan tuokaa potsi enää hengissä,
vai liekö palvaamossa kypsymässä?
Sika on kyllä  valitettavasti hyvää kun hyvin laittaa.
Varsinkin sinappihunnulla ja yöllä jääkaappikylmänä
limpun päällä, vai mitä.
Mä en ainakaan kyllästy joulukinkkuun, kyllä sitä pari
viikkoa syö.
Toiset syö sitä rumanaamaista lintua-kalkkunaa.
Kuivaahan se on ja aika miedon makuista. Mä en
oikein suosi sitä, ainakaan jouluksi. Voi käydä
niinkuin Mr Beanille että lipsahtaa kalkkuna perä edellä
päähän, sitten ei ole kivaa kenelläkään.





sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Mene joulutorille

Tampereen joulutori on avattu. Menkäätte sinne tutustumaan, ihana
paikka ja tunnelmaa on varsinkin kun menee iltahämärissä.
Pienet puumökit täynnä käsitöitä, kynttilöitä, huopatöitä,
kotimaisia marjatuotteita, takorautaisia tuotteita jne.
Kaikenlaista ihanaa tavaraa, ei mitään hongkongkrääsää, sehän
on tämän joulutorin säännöissäkin ettei kiinatavaraa myydä.
Niitä saa halppishalleista pilvin pimein. Kiva kun on kotimaista
kunnollista käsityötä, puuta, villaa, rautaa ja pajua, olkea.
Kaikesta  saa tehtyä mitä vaan, mielikuvitus rajana.
Sellainen ihana käsitehty luonnontuote on kaikista parasta,
joku on oikeasti nähnyt vaivaa sen eteen
ja se on mukavaa. Käsin voi tehdä monenlaista, ei kaikkea
tarvi kaupasta hakea, se vain on helpoin tapa. Miksi
kaiken pitäisi olla helppoa.
Tampereen Joulutori on taas täynnä joulun tunnelmaa. Keskustorilla ja Vanhassa Kirkossa soivat joulunajan sävelet lähes päivittäin, avajaisista aina päättäjäisiin. Vanhassa Kirkossa lauletaan kauneimpia joululauluja ja kuunnellaan joulukonsertteja, torilla puolestaan esiintyvät tiernapojat ja kuorot.
Viime vuonna torilla tapasi tietysti joulupukin ja
oli siellä pakkasukkokin Venäjältä, oli valonneitoa niin ja
vossikka, jolla pääsi ajelulle.
Essenin joulutoriltakin on tullut meille myyjiä,
yksi kuuluisa oli viime vuotinen kastanjoiden myyjä
jonka tuotteet loppuivat liian aikaisin eli se oli tosi
suosittu. Tänä vuonna hän onkin varautunut isompaan
kulutukseen, ne ovat kuulemma hyviä ne paahdetut
kastanjat.

Suihkukaivo talviasussaan, tämä suoja on tässä joka
talvi eikä liity joulutoriin sinänsä, kelmeä sininen valo tekee vielä
lisätunnelmaa, ihan kun olisi jääkuution sisällä jäätyneenä.


lauantai 11. joulukuuta 2010

70 vuotisjuhlat


Joulukalenterissa ollaan melkein päästy puoliväliin, tänään
syttyi 11. kynttilä. Puolet siis jäljellä. Aika kuluu vaan turhan sukkelaan.

Tänään vietimme 70 vuotias päiviä. Leivoin oheisen talvikakun
sinne, sisällä luumumoussea ja päällä marsipaanimetsä ja lumisadetta.



torstai 9. joulukuuta 2010

Lunta tulvillaan...

Taas on lumikaaos, Helsingissä, Pariisissa, Lontoossa...
Viimeksi näimme kuvia Helsingistä helmikuun alussa, eli 10 kk sitten.
Eiks ne oppinut mitään, missä niiden aura-autot on???
Kadut on tukossa, autot myös, kamalat vallit joka puolella,
ihmiset jumissa. Pariisissa poliisi kärrää ihmisiä autoista
hätämajoituksiin, Lontoossa suljettiin koulut.
Mihin tämä maailma on menossa?
Kannattaa nyt viimeistään ostaa se lumikola, kun
viime talvena ne meni kuumille kiville eli loppuivat,
voi olla että nytkin on jo liian myöhäistä.
Ehkä kolatehtaat viisastuivat viime vuodesta, tiedä häntä.

On tossakin kaivamista.

Oli surkeeta katsoa TV:stä kun ihmiset kaivavat
autojaan jollain lasten muovilapioilla. Eiks nyt vois
vähän isompaa ja tukevampaa hankkia?

Sukset on nyt kova sana, Helsingin keskustassakin ne on
parhaat, kuulemma.

On hanget korkeat nietokset...
- pitää paikkansa.


keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lämpöiset jalat


Eilen valmistuivat TicoTico sukat, pirtsakan
värikkäät ja ihanan ohuet, langast tulee vielä toisetkin samanlaiset
niin vähän menee.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä



Perintölippu pääsi jälleen tuulettumaan ja sinivalkeat kynttilät
rinnalla. Klo 18:00 alkaa ikkunavalaistus,
muistakaa joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ensimmäiset tortut on sitten leivottu, vähän eri mallisia,
helppoja ja nopeita tehdä, hyviä oli-
pellillinen melkein meni, nämä siis eilisiä.

Itsenäisyyspäivän ohimarssia katselemassa oltiin ja käytiin hautausmaalla
laittamassa kynttilöitä, laitettiin sinisiä kynttilöitä
itsenäisyyspäivän kunniaksi omaisten haudalle varmaan iltasella ovat
hienot, punaisten haudalle tietysti punainen
kynttilä ja myös kynttilä Karjalaan jääneiden haudalle.
Eli nämä perinteiset mitä aina laitetaan.
Tilaisuus oli tavanomainen hautausmaalla, puheita ja lauluja.
Lunta satoi sankasti välillä ja oltiin kuin lumiukot.
Palella ei tarvinnut tänä vuonna, asteita lienee -4 paikkeilla.
Suomen lippu laitettiin aamusella salkoon, siellä se saa olla iltaan
saakka, kunhan muistaa valaista sen. Näin siis sanovat säännöt.


-ratsumiehet punaisissa pussihousuissaan,
hevoset varmaan kotona tallissa?


lauantai 4. joulukuuta 2010

Etsintää ja ulkoilua

Gachening päivä.
-10 mittarissa, lähdettiin aamupäivällä kohti Kurua.
Munaleivät ja kaffeet korissa.
Tie oli paikoin todella liukas ja ajaminen "kamalaa"
Löydettiin 9 kätköä eli päivän saldo tyydyttävä.
Hyviä kuvauspaikkoja oli paljon.




Kurun metsäoppilaitoksen joulukuusi
Piha oli mallillaa ja hyvin hoidettu puusto, johtunee
metsäkoulun ansiota, oli ainakin käyntikorttina
hyvä.

Teiskon maitolaiturimuseo, oli suljettuna talven
ja sininen lehmäkin oli laitettu navettaan.

Muroleen kanavalla, vesi vielä vapaan osin


perjantai 3. joulukuuta 2010

Vääpeli

Meillä on tänään ylennyspäivä ja meille tulee toinen "äiti" taloon:)
Alkaakohan meillä kotityöt sujua erimallilla?
Vaikea kyllä sanoa, koulutuskin on vaiheessa.
Näiden mitaleiden asettaminen oli TUSKAA!
Varsinkin kun kotivääpeli vahti vieressä onko
ne suorassa, nyt ne jotenkuten on, erilaisilla
neulavirityksillä rivi suorana.
 






Vasemmalla oli rommileivos, ei enää, meni jo
parempiin kitusiin.

Oletko muistanut katsoa joulukalenteria,
siis Tonttu Toljanteria TV2, tulee joka päivä
klo 17:50, ihan must juttu.
Joulupukki on palkanut konsultin ja Toljanteri
aikoo nyt pimittää koko jutun pukilta koska muuten
joulu muuttuu - eikä niin saa tapahtua, jännää!!!

Tänään sai sytyttää 3. kalenterikynttilän.



sunnuntai 28. marraskuuta 2010

1. Adventtisunnuntai, Esikoisen nimipäivä, Geoetsintää

Joulunaika on kait nyt sitten virallisesti avattu, koska olemme
1. adeventtisunnuntaissa. Minulla on tänä vuonna
siniset kynttilät, ne jotka ulkoa vaihdoin punaisiin,
niillä on tänään "palopäivä", vähän niissä on linnuniskemiä,
mutta ei näin pimeässä huomaa. Hyvin palavat. En ole
sen kummemmin adventtikynttilöitä ostellut koska mulla
on toi joulukalenteri-tuikkukynttilät odottamassa.

Esikoinen vietti nimppareita, onnea vaan Hei-Hei-Heiniä kenkään!

Geokätköjä löytyi 10 Härmälästä ja Pirkkalasta.

Pakkasta -10 - 12 välillä, aurinko paistoi koko päivän,
ei luulisi että kuva on marraskuulta, pikemminkin
keväisen oloinen päivä, pakkasta vaan vähän liikaa.

Jäitä oli kerääntynyt rannoille kivoiksi kasoiksi.
Kameralla sai tallennettua hiukan luontoa.


Näyttävät ihan jäävuorilta vaikka ovat ihan pikkuruisia
jääkasoja

-kätkö



-siellähän se prinsessapallo kuusessa = kätkö

Matkalla jouduimme röllimetsään: