perjantai 29. joulukuuta 2023

Viimeisiä


 Joulukuu lopuillaan ja työviikko ja tämä vuosikin. Lomaviikkoa häämöttää vuoden alussa. Lepoa tässä kaivataankin. Tämä oli myös viimeinen kirjoitus tänne.

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Meidän Joulu

Jouluaatto yön kunniavartiossa.

Tunnelmaa oli hautausmaalla, kynttilät loistaa. 
Joulun kynttilöitä ja kukkia. Ne perinteiset.
TV:stä joulupukin kuumalinja heti aamusta.
Ihanat joulun kukat ja valot sekä kynttilät tietystä, tänä vuonna tummanpunaiset. Tykkään.  Joulu on vietetty ja keskiviikkona arki. Muutama työpäivä ja sitten taas juhlaa, tällä kertaa vuoden vaihtuminen 2024 numeroihin. Aika menee kyllä sukkelaan. 
 

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

24 Aatto

 

Aatto aloitetaan tietenkin joulupuurolla ja luumukeitolla. Muutama torttukin siinä meni. Kiva kun saa laittaa näitä jouluastioita esille.

    

Tässä kalenterin viimeinen kuva, jouluseimi. Löytyy sieltä eläinkin, aasi ja possu ja muutama kanakin tuli laitettua. Rauhoitutaan aattoon ja ollaan vaan. Hyvää ruokaa ja seuraa. Lepoa tarvitaan taas ensi vuoteen. Onneksi on lomaa heti vuoden alussa saa ns. ladata akut. 

lauantai 23. joulukuuta 2023

23 Aatonaatto

Kuusi kultainen koristeltuna on ja kaikki muutkin joulukoristus. Valmiina ollaan tähän juhlaan.
Kävimme jo hautausmaalla laittamassa punaisia tulppaaneja ja punainen jouluinen kynttilä kummipojalle. Joulua tännekin.
Huomenna sitten aatto ja pukki tulee (kenelle tulee, kilteille vaan :))
 

perjantai 22. joulukuuta 2023

22

 

Sain joulukimpun tyttäreltä lahjaksi, on amaryllysta, neilikkaa, havua, kultaa ja joulupalloja... Kaikkea vihreää ja punaista. Ihan mun näköinen kimppu. Neilikatkin on ihan punaisen mustia, tykkään. Saman värisiä kuin jouluomputkin.  Kohta tulee pukki! Ootkos ollut kiltti? Tänään ihan karsee lumipyry eli kelit on varsin haastavia liikenteessä. Mutta vanhemmilla käydään hakemassa äidin kystä kyllät eli lahjukset ja kinkku. Saan isältä kinkun joka vuosi lahjaksi. Huomenna onneksi vapaata eikä ohjelmaa, saa rauhassa valmistella joulupöytää ja loppuja ruokia. Aamulla on kuitenkin meillä joulupuuro, oikein punaiseen maitoon laitetaan että ei vaan olla riukusääriä:)

torstai 21. joulukuuta 2023

21


 Lasten tarhatontut on aina esillä joka vuosi, oikein aarteita. Näilläkin ikää yli 35 vuotta. Parrat on liimattu vähän sinnepäin :) Ei aina osu kohdalle. Nää on niin symppiksiä. 

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

20


 Joulukranssi. Tämä kranssi on ainakin 5 vuotta vanha. Itse pykätty villihumalan varsista. Kestävä kuin mikä on ollut. Siinä on satoja kieppejä. Laitoin uudet valot tähän kun on tummaa seinää vasten. Näkyy nyt vähän kirkkaammin ja useampi valo. Kranssi on parvekkeella ja näkyy siis sisälle päin. 

tiistai 19. joulukuuta 2023

19


 Tänään esiintyvät eläimet, mutta muuten lavan on vapaa. Tämä lasten lava löytyy Tampereen Finlaysonin alueelta Väinö Linna -aukiolta. Siellä on muutakin "lapsellista" nähtävää. 

maanantai 18. joulukuuta 2023

18

 

Kaivelin taas joulukoriste laatikkoa ja enkelikellohan se siellä vielä laatikossaan oli. Taas koottiin ja laitettiin kynttilät palamaan, kili-kili kilkkaa kauniisti.  Tämä on niin perinteinen.

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

17

 

Koiraterveiset luukusta numero 17. 

lauantai 16. joulukuuta 2023

16

 

Lumiukko löysi paikkansa jälleen keittiöstä, tämä on samalla piparipiilo eli hatun alta löytyy pipareita aina joulun aikaan. Tämä on niin symppis kaveri.  Aina iloinen. 

perjantai 15. joulukuuta 2023

15

 

Ei kuusi tarvitse aina olla iso.
Pienelläkin kuusella pääsee jo tunnelmaa. Mun keittiön miniatyyrikuusi on jo koristeltu.

torstai 14. joulukuuta 2023

Perienglantilainen

 

Tänään jouluksi periengalantinen jouluinen hedelmäkakku. Helppo tehdä kun pari päivää likosivat kirsikat, rusinat, sukaatit ja pähkinät rommikylvyssä, Saivat imeä sitä itseään. Sitten vaan kakun joukkoon sekoitettuna tuli mehevä, pehmeä ja ihanalta tuoksuva kakku. Kakku folioon ja viikon päästä ehkä maistellaan kun maut ovat tasaantuneet hyvin. 

14

Keittiön ikkunan valokranssi, on siellä yksi kärpässienikin. Valaisee kivasti  koko huoneen, ei tarvi muita kulkuvaloja kun käy jääkaapilla :)
 

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

13


 Tänään vietetään Lucian päivää. 

Triviaa:

Pyhä Lucia (lat. Sancta Luciaortodoksisessa kirkossa: Pyhä neitsytmarttyyri Lucia Syrakusalainen) (283304) on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, joka koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen vainossa tämän hallituskauden lopulla noin vuonna 304. Mitään muuta Luciasta ei varmuudella tiedetä, mutta hänen historiallisuuttaan ei epäillä. Lucia on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys.

Tampereen jouluvalot

 

Nyt kylvetään erilaisissa valoissa tässä karmeassa kaamoksessa, Raatihuonekin tuikkii violetinvärisenä Joulutorin reunalla, jossa vasta valoja löytyykin.
Metsä meni taloon näköjään, talvinen on metsä.
Valokaistaleet vaihtavat kuvioita koko ajan, tässä sinisiä kiekuroita ja juuri kun otettiin kuva niin vaihtuivatkin enkeleihin. Sen jälkeen tuli kuusia ja karhuja. 

Ratikkakin osui kuvaan.


tiistai 12. joulukuuta 2023

12


 Tallipihan kaunis kuusi katoksen alla.

Neljä vuodenaikaa

Suomessa on neljä vuodenaikaa ja hyvä niin, ei pääse maisemat kyllästyttään mutta siinä on se huono puoli että vaatekaapeissa ei ole tilaa neljälle vuodenajalle, sanoin taannoin telkkarissa joku suunnittelija. Ja se on muuten ihan totta. On kesävaatteet, talvivaatteet ja takit, pipot, tumput, saappaat ja sitten on ns .välikausivaatteet, kevättakit ja syystakit jne. Retkivaatteet, juhlavaatteet.... Vitsit näitä riittää. Vaikka kuinka yrittää pienellä vaatekerralla pärjätä niin joka lähtöön täytyy kuitenkin olla omansa. Tällästä tänään :) 

 

maanantai 11. joulukuuta 2023

11

 

Nallen joulu alkoi, tonttulakki kaivettu kaapista päähän. Villapaitakin täsmää tähän joulu-teemaan. Jouluja! Ollaan menossa koti joulua kovaa vauhtia, enää muutama viikkoa - apua!

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

10


 Tän päivän työkaverit, hiljaiset hissukat. On onneksi työrauha taattu:) Ei muuta kuin tip-tap-tip-tap!

lauantai 9. joulukuuta 2023

9


 Kristallin loistettakin löytyy. Ollaan jo 9. päivässä. Isän synttäripäivä, onnea iskä!

Kaupungin jouluvaloja

Lauantaiaamuna työmatkalla kuvasin jouluvaloja. Tampereen keskustorin kuusi kultainen.

 Ratikkapysäkillä odotellessa kuvailin Stockmannin valoja. Luminen pakkasaamu, -11 ja kiva keli. Ei paljoa kulkijoita tähän aikaa, meitä työmatkalaisia kaiketin vain liikenteessä ja muutama koirulin ulkoiluttaja.  Ja oli siinä joku roskujen kaivelija. 

perjantai 8. joulukuuta 2023

8

Jouluisia valoja, hankin keittiöön punaisen kynttelikön, sopii niin keittiön väreihin, oli siis pakko saa tuo punainen. Aika metsästäminen siitä olikin, joka paikassa vaan puunvärisiä tai valkoisia. Onneksi löytyi punainen. Ihan perinteinen malli. Hyasintitkin aukesivat parahiksi.


Huonekuusi sai valojen lisäksi muutaman turkoosin pallon. Nyt sekin on valmis jouluun. 
 

torstai 7. joulukuuta 2023

7

 

Nukkekodissa oli leivottu, piparitalo ja muutenkin hella täynnä kattiloita. Joulupuuhissa ollaan siis. Kuusikin on kannettu tupaan.

keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Kaksi kynttilää ikkunalla

 

Sinivalkoinen juhla tänään, vietetään itsenäisyyspäivää. Namusetkin värikoodattu tähän tilaisuuteen.
Hyasinttikin aukesi juhlan kunniaksi, valkoinen on onneksi. Oli vähän arvoitus tämä väri.
Lippu salkoon ja kynttilät ikkunalle juhlan mukaisesti. Teemana sininen ja valkoinen.

6

 Itsenäisyyspäivä, Suomen 106 vuotis syntymäpäivä, onnea Suomi-neito? Luontokuvat puhukoot puolestaan, Suomen luonto on kaunis ja monimuotoinen. Kaikille löytyy omat suosikit. Täällä on paljon katseltavaa, kaikkea ei ole edes nähnyt. Joka päivä tulee aina uutta eteen. Mutta tänään juhlitaan, liputetaan, nautitaan hyvästä ruuasta ja seurasta.