lauantai 31. elokuuta 2013

Sikaa savustettiin

 
Siasta tuli musta, maalasin sen. Siellä se roikkuu kuin savustettuna orrella, ompahan muilla ihmettelemistä mikä siellä on teurastettuna - olkisika vaan sai uuden värin.

 
Mustia ovat orvokitkin, nämä jotain villejä, en ole muutamaan vuoteen orvokkeja maahan laittanut mutta sieltä niitä vaan pukkaa mitä kummallisempia värejä. Ihanan tummia sametteja ovatkin.
Tänään kuopus kävi leikkaamassa mulle nurmikon kun ukkoseni on harrastuksissa ja tuoleja sain telalla maalattua, siis varsinaista väriä jo mennään, pohjamaalit on tehtynä. Pikku telalla on tosi hyvä maalata ja jälki on ensiluokkaista. Edistyy tämäkin projekti. Tein aamupäivällä ison lihamakaronilaatikon niin riittää meille koko viikonlopuksi ettei tarvi joka päivä ruokaa laittaa. Jalka paranee vauhdilla, olen voinut pihalla köpötellä ilman keppejäkin jo, kivalta tuntuu, sisällä vaan on pakko käyttää kenkiä kun kantapää on niin arka kun se on tosi pehmennyt siellä kipsissä. Kyllä sekin kohta kovettuu entiselleen koppurakantapääksi:)


torstai 29. elokuuta 2013

Karmeeta katsottavaa

Karmeita kuvia, varoitus!
 
 
Kipsi poistettiin tänään, jippii!!!
Jalka oli yllättävänkin kirjava, eli nivelsiteetkin oli sitten poikki kunnolla. Jalka on ihan oudon oloinen, kosketusherkkä mutta jalkapohja siloinen kuin lapsen pylly, sanotaan. On mukavasti pehmennyt kolmen viikon kipsissä. Nyt vaan rasvausta ja menoa.
Oli ihana käydä suihkussa seisovalteen, tekee ihanaa että sai pestä jalankin kunnolla.
 

Tälläinen ortoosi laitettiin sitten jalkaan, sukan päälle, tällä tallataan seuraavat kolme viikkoa keppien kera, niistä pitäisi osata sitten luopua tämän kolmen viikon jakson ajalla.
 
Käytiin tänään Stockmannilla shoppailemassa ja poikettiin uuteen Fazerin kahvilaan joka on siellä 3. kerroksessa, oli muuten ihana paikka, siisti, avara, ei ollut itsepalvelua mistä pidin todella. Ihania salaatteja ja lämpöisiä leipiä, hyvää kahvia, ihana palvelu ja siisti paikka. Kannattaa käydä, paljon parempi kuin entinen kahvila mikä oli varmaan paikan oma. Kannattaa poiketa jos käytte asioilla.
Kävin katsomassa PIP astioita mutta osastonhoitajan tarkisti koneelta että minunhaluamiani ei ollut nyt saatavilla, lupasi järkätä asiaa. Ensi viikolla tai sitten uudemman kerran jos saisin kivat lintukupit itselleni.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tammelantorilla

Aamupäivällä kävimme pyörähtämässä Tammelantorilla, mitään erikoisempaa ei ostettu, mitä nyt mustaamakkaraa lähti kilo mukaan, ai mitä herkkua!

Myyjiä oli, kaikenlaista myytävää vihannesten ja marjojen lisäksi, tietty pottua, porkkanaa, sitten käsitöitä ja kirpputoripöytiä.


Kukkasia oli, krysanteemeja ja kanerviakin jo
- niin ja auringonkukkia.


Suihkulähteellä syötiin jätskit.
Lämmin, kesäinen keli.

tiistai 27. elokuuta 2013

Ruusunmarjat

 
Ostosreissulla bongasin kaupan pihassa ruusunmarjat, niitä oli paljon ja ihanan punaisina, teki melkein mieli maistaa. Yksi mun suosikki, tykkään ruusunmarjoista.
Tänään sain maalattua loput tuolit siis pohjamaalilla. Lopullinen maali puuttuu ja pöytä vielä käsittelemättä. Kyllä tämä tästä, jalalle voi jo varata hyvin. Torstaina saan kipsin pois ja ehkä paremmin kulku sitten sen ortoosin kanssa.
Tosi lämmin päivä, +23 mittarissa ja hikeä pukattiin taas vaikka olin vain maalihommissa. Huomenna jatkuu.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

DESIGNTORILLA

 
 
 
Tampereella oli tänään Designtori Sorin aukiolla, oltiin ajoissa paikalla, ahdasta oli teltassa, varsinkin kun oli nämä kepukat matkassa. Täytyy kyllä sanoa, että vammaisena oleminen on vaikeaa. Sain omin "jaloin" tuntea sen. Ahtaassa teltassa kun ei tahdottu millään antaa tilaa tällaiselle puujalkavammaiselle (lastenvaunuja kyllä ahtaassa teltassa oli enemmän kun laki sallii) mutta olin varmaan astunut vahingossa jonkun neidin jalalle, kun oikein hihasta tuli vetäisemään ja sanoi minulle että olin astunut kepillä hänen kengälleen. Siinä suu auki katsoin ja ihmettelin.... En siis sanonut mitään. Teki mieli sanoa että suksi kuule v....... Sen verran otti pattiin. Hiki virtas muutenkin ja tilaa ei ollut muutenkaan.
Onneks oli päivän tyhmin tyyppi tuo. Muita ei sitten ollutkaan.
Kaikenlaista käsityötarvetta oli ja hinnat kohdallaan, osa oli halvempia kuin kaupoissa.
Mukaan lähti värikynäkorvikset, 10,-

Torin jälkeen käytiin mansikkakakkukahveilla, hyvää oli.

lauantai 24. elokuuta 2013

Ulkoilupäivä

Kätköily on laiteharrastuskin, varsinkin jos on puujalka päällänsä.
Meillä ei nykyään ole edes GPS käytössä kun iPhone ja Samsung ominaisuudessa on sama ohjelma ja iPad vielä tukena, ihme jos näillä ei löydä perille. Lisäksi pitää hoksata ja käyttää päätään vihjeiden takia, kätkön voi löytää kun lukee vihjeet ja tiirailee lokitiedostoja, niin on monta jo kotona ratkaistukin. Kätkösilmä on myös hyvä ominaisuus, (sehän on!) Mobiilit kehiin ja metsään tai kadulle hakemaan. Tänään löytyi kymmenkunta Lempäälä-Kangasala akselilla, hain ns helppoja koska toimin ns. työnjohtajana eli olin autotoimistossani ja ukkoseni juoksi kätköt esiin. Hyvin löydettiin ja ilma oli mahtava. Evästä haettiin kaupasta matkalla.  Metsässä oli vain kovasti hirvikärpäsiä, yäk! Kipsin kanssa menee jo paremmin kun saan varailla ja keppikävelykin menee nopsaan tahtiin. Kaupassakin jo pärjää ihan hyvin. Mulla on vaan sellainen rooli, että joudun olemaan aina kassalla koska pakkaaminen ei onnistu tai muuten kepit lentelee minne sattuu. Ukkoseni tykkää että olen maksajan paikalla:)

Pajutilan pelloilla oli leikkuupuimuri työssään. Pölisi kivasti auringossa, hyvät oli puimakelit.
Jatkuu huomenna.

perjantai 23. elokuuta 2013

Kehyksiin väriä

Tänään otsikoissa:
Ostin ison kehyksen Tiimarin alesta 3,- ja 4,- suihkemaalin = 7,-. Kehyksen ovh hinta oli 10,- ja varsinkin kun maalista tulee monta muutakin suihkattua samaan hintaan. Kehyksiä pitää varmaan hamstrata, kaikki värit siis käy kun nyt on musta maali. Otin mattamaalia, se sopii paremmin valokuviin. Kehys oli alunperin sellainen tammen värinen, nyt siis musta.

Ei musta spreijaajaa tai tagien tekijää tule. Mulla kesti varmaan puoli tuntia että sain korkin auki ko. pullosta. Oli tosi tiukassa taasen. Yhden pullon korkin tärväsin saksilla auki kun ei muuten lähtenyt (!) Eli ei näillä reflekseillä siltojen alla maalailla salaa!
 
Angervo aloitti kukinnan pinkkinä ja etualalla iso äitienpäiväpetunia kukkii runsaasti edelleen.
Ihana päivä tulossa ja mulla on lisää pohjamaalia ostettuna, joten tuolimaalaus odottaa takapihalla.
Tänään en ole käynyt dopingpurkilla, koska yritän pärjätä ilman, tosin ei ole ollut minkäänlaisia kipuja (koputa puuta!) ja käveleminen sujuu paremmin kun sain eilen "luvan" varata jo osin. Helpottaa tämä elämä ja varsinkin kun ukkokullan loma alkaa tänään ja saadaan olla 4 vk yhdessä, paitsi mua joutuu osin passaamaan (ei se varmaan huomaa sitä:))Sunnuntaina on Tampereen Sorin aukiolla Desing tori, voi olla että suunnistan sinne silloin, siellä on paljon käsitöitä ja kaikkea kivaa. Hyvää keliäkin luvattu sunnuntaille.
 
HUOM! Sinä joka halusit ostaa minun käytetyn kipsin, voin sanoa etten myy enkä anna. Kyse on ihan hygienia asia, laahustettu sairaalassa ym paikoissa (MRSA ym. ESBL bakteerit). Sitä paitsi se on ollut jalassani 3 vk ennen kuin poistetaan, joten... Sitä paitsi ukkoseni sanoi että se sahataan kahdesta paikkaa auki kun otetaan pois joten jäljelle ei paljoa jää. Päätynee siis sairaalan roskuun. Ei tule ikävä (toivottavasti).
Morjens taasen!

torstai 22. elokuuta 2013

Lekurissa

Kävin kontrollikuvissa sairaalassa.
Hyviä uutisia.
Murtuma on edelleen hyvässä asennossa ja luutumista alkaa häämöttää.
Jalalle käskettiin ottamaan lisää painoa ja viikon päästä kipsi poistetaan ja laitetaan nilkkaortoosi tilalle. Se on sellainen tarrasysteemi, siitä ensi viikolla.
Siis vielä viikko tällä puujalkasysteemillä ja sitten kevyempään versioon johon saa sitten lenkkarinkin laittaa jalkaan. Kepit vielä kulkee rinnalla.
Kävin samalla tervehtimässä kollegoja ja muutenkin hengailin työpaikalla. Kiva päästä ihmisten ilmoille tästä kotiarestista.
 
 
Murtumalinja on nuolien osoittamassa välissä (musta linja) turvotuskin on poissa tässä tämän päivän kuvassa. Muutenkin päiväreissu oli kivuton ja hyvä, tuntui heti paremmalta varata kun sai luvan siihen.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Tuoliprojektia

Keskiviikkona alkaa tunnelissa olla valoa, sanotaan.
Maanantai meni melkein petissä, sen verran jalka alkanut turvota kävelystä ja varpaat suorastaan sinertävät, eli turvotus kipsin sisällä melkoinen, täytynyt olla iisisti. Olen varoituksista huolimatta käynyt kätköillä, mutta mutta olen istunut pelkääjän paikalla autossa vain kännykän kanssa, olen tehnyt kotona etukäteisvalmistelut ja ukkoseni on joutunut metsässä yms. ramppaamaan, olemme kyllä hakeneet helppoja paikkoja jottei meitä puujalkaisia ole enempää. Täytyy sitä jotain olla, puujalan elämä alkaa olla melko rajoittunutta. Mutta päivän asiaan.
Minulla alkoi tuo tuoliprojekti jo ennen puujalkailuani ja nyt pitäisi saattaa päätökseen. Esikoinen kävi eilen maalaamassa pari tuolia joista puuttui vielä pohjamaali, tänään maalaisin toiseen kertaan ne ja enää on 1/6 tuolia toinen kerros pohjamaalamatta. Sitten päästään varsinaiseen maaliin. Se sujuukin jo paremmin koska teen sen pikkupikkutelalla, jotta sudin jäljet eivät näy.
 

Suti pysyy puujalankin kädessä


Onneksi on ihanan lämmin ilma, +23 mittarissa ja maalailen tässä katoksen alla, joten sade ei ole esteenä. Ampiaisia ja kärpäsiä tämä maali houkuttaa, ne pörrää kaiken aikaa ympärillä, maali ei sinänsä haise lainkaan mutta liekö tuo valkoinen väri joka houkuttaa.
Tuolin alapuolen jätän maalaamatta jotta jää seuraavilla sukupolville nähtävää mikä oli alkuperä. Aika tumma tuo mänty onkin kun nyt  vertaa valkoiseen maaliin.
Pohjamaali muuten loppui joten kauppaan lisää hakemaan sillä onhan mulla vielä pöytä edessä ja maalia kuluu.


Oivallus:
Verkkareissa on vetuketju sitä varten että kipsijalka mahtuu siihen.
Onhan nämä jo 10 v. vanhat maaliverkkarit joten nyt tuli vetuketjullekin tehtävä, onneksi toimi vielä;)
 
 
Ei nämä projektit lopu. Vielä odottaa suuren suuri pöytä, mutta onneksi ukkoseni aloittaa maanantaina loman joten saa osallistua (luetaan: joutuu osallistumaan) maalaukseen.
 
Huomenna sairaalaan rtg kontrolliin ja kuulemaan paranemisvauhdista.
Kela-taksi tilattuna.

lauantai 17. elokuuta 2013

Niksikipsi-Pirkka

Hyviä niksejä on oppinut muutamana päivänä. Esim. vesipullo kulkee mukana kätevästi muovipussissa, varsinkin kun sitä tarttee kuskata jonnekin. Samoin kulkee puhelin ja kamera, vaikka onhan niissäkin omat lenkit, ei ongelmaa siis.
-Päivän valitus:
Aamu piti aloittaa doping purkilta sen verran eilinen markettireissu verotti, taisi olla aika turvonnut koipi tuon kipsin sisällä ja ranteet aika kovilla olleet keppien takia, vaikka  minulla oli eilen pyöräilyhanskat kädessä, ilman niitä ei olisi tullutkaan mitään.
 
Ruokailuani yksinollessa: Istun korkealla keittiöjakkaralla, mikron vieressä, roskakaapin ovi auki, jotta voi pitää jalkaa sen päällä. Mikrosta suoraan siis suuhun. Lautasta kun ei voi kuljettaa mukana kun molemmat kädet on kepeissä varattuna. Ruokaa ei voi oikein laittaa kun hellan vieressä ei ole ruokakaappia eikä jääkaappia,  vaan  2 m päässä, keppien kanssa siis aika vaikeaa. Tyydyn siis einesruokaa tai mitä minulle on laitettuna valmiiksi jääkaappiin. Tänäänkin meni "Äitien tekemä" maksalaatikko puolukkahillolla (hyvin maistui) kun ukkoseni meni harrastusten pariin Pirkkalaan ja tulee vasta illalla kotiin.

Kävin terassilla vähän valokuvaamassa ja kastelin kasvihuoneen pelargoniat, siellä kun onneksi oli kastelukannu valmiina vettä täynnä. Kiitos apulaisten. Amppelit on nostettuna terassin katoksen alle kun vettä taitaa taasen tulla kohta, siinä ahkeraliista ovat tehtäväänsä tehneet eli ahkerasti ovat kukkineet ja lankaköynnös vieressä myös. Ihana tuo ahkeraliisa, olen sitä joka vuosi laittanut juuri tuon kukintaihmeen takia. Kova vaan om vettä juomaan, joka päivä kun hyvin kastelee niin pärjää, aurigosta se ei välitä eikä paahteesta.

Kasvihuoneessa pelargoniat ovat jättiluokkaa, vanhin taitaa olla 150 cm korkea jo, melkein kattoa hipoo, ovat kaikki ns. omenankukkamallia. Tuo valkoinen varsinkin on kaunis kun keskellä on hentoa vaaleanpunaista, taimenen ostin keväällä Plantagenista 1.50 euron hintaan, kyllä kannatti. Yritän säilyttää sitä talven yli sisällä, niin ihanan se on.
 
Iltapäivällä jänskätään Suomen keihäsmiehiä, jäyhää pohjalaista ja suulasta savolaista.

perjantai 16. elokuuta 2013

Ihmekelmu-elmukelmu

Tänään suihkureissulla laitettiin puujalka elmukelmuun, hyvä keksintö ja oivallinen tähän tarkoitukseen. Vähän kun lihatiskillä, kinkku paketissa, mitä muuta laitetaan?
Eilen olin ylhällä koko päivän ja illalla oli nilkassa turvotusta koska kipsi kiristi aikalailla, piti sitten ottaa tupladopingit yöksi, mutta välillä herätti kun piti laittaa jalkaa ylöspäin jotta turvotus olisi vähentynyt. Oppirahoja sanotaan.
 
Tänään pääsin Cittariin ostoksille, tai minä yritin kävellä (konkata ) kärryjen perässä. Oli muuten raskas reissu, ranteet on kovilla ja hiki lensi, siis minulla. Ei ihan huvin vuoksi kyllä  haluta shoppailla näillä jaloilla (jalka+puujalka).
Tarttee varmaan doupata jo valmiiksi ettei eilinen toistu.
Hain apteekista megapurkin särkylääkkeitä (lääkäriltä sain Acutasta reseptin) ettei tarvi kitua ja kärvistellä.

Lakkasin kynsiä ei voi muutakaan juuri tehdä. Tällaista pilkkuversiota.
Piristystä päivään.
Ihana auringonpaiste ja lämmin ilma oli tänään.
Sitten töllötän telkusta urheilua.
Kahvit muuten on tulollaan keittiössä ja pullaa:)

torstai 15. elokuuta 2013

Reeniä reeniä

Tänään on hyvä päivä. Olen siis oppinut sauvakävelyn. Tämä on siis puujalkaelämäni 5. päivä. Huomenna minä ehkä pääsen talosta ulos johonkin ostoshelvettiin. Minulla oli paljon vieraita kun nimppareita vietettiin, isäni vaan joutui laittamaan meillä keittiön laatikot, koska olin nakittanut homman hänelle, monta tuntia siinä meni, hiki virtasi mutta laatikostot paikallaan, uudet sellaiset. Olen tosi iloinen tästä vuosien piinasta, siis vanhoista rikkinäisistä laatikoista. Uudet ovat olleet useitakin vuosia kaapissa odottamassa paketissa mutta nyt ne vasta saatiin asennettua, asia ei ollutkaan ihan yksinkertainen, koska laatikot olivat standardit mutta kaapisto ei - vaan ihan vinokeno...
nimpparikimppu
 
 
Jalassa ei ole särkyä ja liikkuminen sujuu jo paremmin, onneksi siis luin tuota opaskirjaa ja perehdyin tähän sauvakävelyn saloihin. Manuaalit siis kannattaa aina lukea.
 


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Aurinkonaamat

Pientä lohtua oli eilen kun sain sylillisen auringonkukkia tyttäreltäni.
Tampereen kaupungilla on maisemapeltoja joista saa käydä poimimassa ilmaiseksi kukkia ns. omaan käyttöön, ei myyntiin. Laitoin tekstarin hänelle kun tiedän että tulee pyörällä siitä ohi tänne tullessaan. Siellä oli kuulemma aavemainen olo, pellon reunalta lähti polku keskelle peltoa josta oli poimittu jo kukkia, kukat olivat pään yläpuolella noin 30 cm eli olit keskellä paksuja kukanvarsia (huom, tyttäreni on 150 cm pitkä). Kukat piti leikata siis melkein pään yläpuolelta ja katkaista pitkä varsi ja polkea maahan jotta tulee tilaa olla siellä. Kukat painavat todella paljon ja ovat ihmisen pään kokoisia. Ihania ovat nämä aurinkonaamat!
 
 
 
 

Olen saanut paljon tsemppiä, kyllä se aurinko siis paistaa tänne puujalkalaankin!
Kiitos.
Yöllä muuten satoi kaatamalla vettä, heräsin siihen ääneen, meillä oli ukkokulta hakenut kukka amppelitkin suojaan katoksen alle. Kahvikin oli termarissa aamulla kun aamulla jäin nukkumaan, väsytti niin vietävästi, johtuu varmaan tästä dopingista. Illallakaan en jaksanut Beckiä katsoa telkusta eli huonossa jamassa ollaan. Odotan siis paranemista.
 Nyt kun olisi aikaa eikä muutakaan tekemistä voisi vahdata telkusta kaikki ohjelma mutta kun silmä painuu vaan väkisin kiinni, iltayhdeksältä alan jo pilkkiä.
Tuolien maalaushommaan saan apua ensi viikolla kun esikoinen tulee auttamaan.


tiistai 13. elokuuta 2013

Puujalan valitus

Eilen kudoin itselleni kipsisukan, tuleehan tässä väkisinkin syksy ennen kuin tuo puujalka poistetaan, 6 viikkoa siis matkaa paljasjalkaiskauteen ja silloin taitaa olla jo viileää siis syyskuun lopulla. Pääsin helpolla kun tarvin vain yhden ISON sukan. Tein tällaisen kirjavan, että olisi vähän piristävä. Odotan että parin viikon sisään vaihdetaan pienempi kipsi johon tämä sukka siis on, tämä vihreä saa olla siihen saakka ilman sukkaa, nyt kun pärjää vielä ilman.

Elämä muutenkin raajarikkona on vaikeaa:
Olen todella onneton keppikävelijä. Luonnostaan mun tasapaino on mitä sattuu, saatikka noilla tikuilla kun pitäis kävellä ja konkata, toista jalkaa kun ei saa laittaan kun hipasemalla maahan kahden viikon ajan.
Kädet on aivan tulessa, hauikset ihan kipeinä tänä aamuna ja rintalihakset(mulla on siis sellaisetkin) on paikannettu myös. Oikean jalan pakara on kipeenä ja käveleminen sattuu, ei siis murtuneen jalan takia vaan tämän konkkaamisen ja keppikävelyn. Siksi viihdynkin sängyllä toosan edessä. Mulla on onneksi tämä tietsikka, kamera, kännykkä, tv......
taas mennään aika laitepainotteisesti.
Onneksi lapseni tulee tänään päivällä viihdyttämään ja auttelemaan.
Suihkuun yritän mennä huomenna tai siis joskus. Sinnekään ei yksin pääse. Märkään en uskalla konkata näillä tikuilla yksin muuten on toinenkin jalka paketissa. Juuri äsken pesin hiukseni vessan lavuaarissa. Istun siis pöntöllä ja pidän päätä lavuaarissa, se kun on onneksi ihan vieressä. No shampoo ja hoitoaine on saunassa. Sinne konkataan korkean kynnyksen yli, yksi pullo kerrallaan siis eli kaksi reissua, sitten huomasin ettei ole isoa pyyhettä, ei muuta kuin takaisin saunalle. Sitten pääsin asiaan. Tässä vaiheessa oli jo aika hiki. Pulloja en pesun jälkeen jaksanut viedä takaisin, joku muu saa tehdä sen. Vesilasia ei voi sängyn viereen hakea yksin, pitää olla pullo jonka saa muovipussiin ja keppiin mukaan, muuten ei onnistu. Pitää viritellä kaikenlaisia kikkoja siis. 
Elämäni puujalkana on todella vaikeaa!
- Lisää valitusta huomenna;)
 
Mutta yksi loppukevennys:
Elämäni on helpompaa nyt, säärikarvoja ajetaan vain yhdestä säärestä:)
 

maanantai 12. elokuuta 2013

Elämää puujalkana

Siinä se "pipi" on.
Eilen kun lääkäri näytti kuvaa ja kertoi että selvä murtuma ja kipsihoitoa 6 viikkoa, sanoin Panacod-huuruissani lääkärille spontaanisti että Voi v***u. Vähän hävetti jälkeenpäin, mutta luulen että lääkäri ei edes huomannut ko asiaa tai oli ehkä tottunut ko lausuntoihin.
Muistaakseni nauroin sen päälle vielä (huuruissa siis oltiin todella!).

Apuvälineet.
Onneksi ostin uutta mobiilia varten tuon pussukan jossa on hihna, kulkee hyvin mukana, se kun ei mahdu hyvin taskuunkaan kun on niin iso. Aluksi otin koko hihnan pois koska se oli ihan tyhmä ja tiellä koko ajan. Nyt se tuli tarpeeseen, olikohan se jokin enne ostos?
Vaikeeta  tuo käveleminen noilla värkeillä on, terveen puolen pakara on kovilla ja kädet myös. Alkaa hauikset kasvamaan tässä könytessä.


Päivä piristys, lakat sävy sävyyn kipsin kanssa.
Pomo oli "iloinen" kun soitin että kesäloma jatkuu saikulla 6 viikkoa.
 
Mullahan on kokemusta tästä puujalkailusta. 5-vuotiaana oli samanlainen tapaus eli nilkkamurtuma, kun juoksin kilpaa kuplavolkkarin kanssa -huonolla menestyksellä siis. Silloin kipsihoitoa oli 3 kk eli koko kesä toukokuusta syyskuuhun, sen kesän muistan kyllä. Silloin ei lapsille edes annettu kyynärsauvoja, äiti vei minua rattailla ja suurimman osan aikaa istuin rappusilla katselemassa kesän kun muut leikkivät.
Mummolassa käydessä "kylähullu" haukkui minua puujalkaksi.
Sellaista kiusaamista oli jo silloin, onneks ei ole kovin traumaattinen tapaus.
Naurattaa vaan tämä puujalkaisuus nytkin.
Äitini kommentti: "Aina ne kakarat koheltaa" (Huom! olen siis 51 v!)
 
Puujalkaterveisin!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Jalka poikki

Kätköillä tänään, kiva ilma ja tässä lopputulos!!!
Yhden sillan alla könytessä jalka liukui ja kuului kova rusahdus ja parkaisu sen päälle. Jalka oli ihan h....tin kipeä ja tunnoton. Siitä sitten suoraan Acutaan ja lekurille. Kuvattiin ja diagnoosina ulkokeräsluun murtuma. 6 viikon kipsihoito. Oman ukkosen tekemä kipsi (hän kun tekee näitä työkseen ja työpaikallahan oltiin, vaikka lomahan tässä on. Saatiin nääs lekurilta lupa että hän saa tehdä kipsin minulle). Väriksi valittiin kesän vihreä:)
Ottaa vaan päähän kun lomaa on mennyt 2 vk ja toiset kaksi jäi nyt saikun alle. Saikkua tuli siis 6 vk:a.
Meni vähän lomasuunnitelmat uusiks, tuolien  maalaus on jäissä ja muutkin hommat, pitää kehittää jotain, muuten tulen mökkihöperöksi.


lauantai 10. elokuuta 2013

Elokuun yksi lauantai menossa

Viime viikolla hankin uuden luurin, Samsung Galaxy Xcover 2.
Sillä on hyvä myös postata ja varsinkin geokätköilyssä erinomainen ison ruudun takia, se olikin alkuperäinen hankintatarkoitus. Harrastukset alkaa olla aika laitepainotteisia!?
 
Eilinen suklaaleivos juhlapäivän kunniaksi
Rommileivo.

Meillä oli tänään italialaispainotteinen päivällinen. Spagettia, mozzarellatomaattisalaattia. Kunnon italialaista punaviiniä. Hyvää oli.

Mozzarella on yksi suosikkisalaattini, runsaasti basilikaa ja oliiviöljyä päälle, niin hyvää kesäistä ruokaa, että! Spagettiin pestot ja parmesaanit niin kyllä maistuu. Tuleeko vesi jo kielelle???


Eilen aamuinen sumu tallentui kuviin, järvi on sumun peitossa.
Tiimarin alesta löysin uusia tyynynpäällisiä makkariin, väri ja teksti täsmäs.
Varmaan ruokalevon paikka, urheilua seurattu toosasta koko aamu, MM-yleisurheilu kun kiinnostaa, jännätään niitä. Kahvit ja jädet tulollaan kohta. Voiko paremmin olla. (Ruoka siis aina mielessä).

torstai 8. elokuuta 2013

7 vuotta

Tänään villahääpäivä (kuparihääpäivä) eli
7 vuotta tuli täyteen.
Villasukkia ei vielä tarvita (onneks) enkä kuparistakaan välitä (hopea on suosikkini).
No mutta yhdessä oloa virallisesti "Jorman" luvalla (Oli meidän siviilivihkimisen toimittaja nääs). Nimi sentään muistetaan, vaan siis etunimi. Yhdessä oloa 13 vuotta.
Aika kiirii.
Juhlapäivä siis.
 
Ukkoselleni ostin jo eilen lahjan, viskipullon, siinäkin osuvasti no 7 muistuttamassa muijan vallasta!
Onnea kukkasten kera.
 
Kasvihuoneeseen vei pelargoniat kun ukkosta luvattiin, kun ovat niin luvattaoman isoiksi kasvaneet, nämä ovat niitä 3 vuoden takaisia säätöjä joten arvokkaita siis. Kukan nuppuja on paljon. Odotamme aurinkoa. Meidän tomaatitkin on ihan angry birdsejä? Eiks näistä siis pääse eroon edes kasvihuoneessa. Ihme nenä kasvoi tuollekin:)
 
Olen maalannut keittiöntuoleja ulkona, kuusi kaiken kaikkiaan ja kolme on työn alla. Hiomista, pohjamaalaamista ja maalaamista, ollaan vaiheessa 2. Siitä sitten myöhemmin kun tulosta näkyy. Odottelen kuivaa ilmaan ja aurinkoa, nytkin on vietävä sumu ja kosteus joten maalaushomma ei oikein pelitä kun edelliset vielä kosteana. On tässä vielä lomaa jäljellä.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mobiliassa

Mobiliassa oli tänään linja-autopäivä, esillä oli vanhoja linjureita, aika hienosti oli laitettu. Helteinen keli oli ja muutama kätköpurkkikin etsittiin kulmilla kun oltiin.


lauantai 3. elokuuta 2013

Aurinkoinen lauantai

Päivän kukkakuva. Tummansininen tai melkein musta orvokki on kylväytynyt pihalle, niitä on joka puolella, siis joskus vuosia sitten istutettuja yksivuotisia, nyt ne kukkii erivärisinä sekalaisina sekoitettuna. Taitavat olla aika omapäisiä, ihan kivoja rikkaruohoja penkissä. Euron amppelikukkakin kukkii ihan koko rahalla, kannatti siis sijoittaa. Verenpisarallekin löytyi vähän varjoisampi paikka missä tykkää kukkia.

Uusi Nomination korupala, Devil&Angel!
Poikettiin Ylöjärven Elossa ja muutamilla kätköpurkeilla samalla. Kiva aurinkoinen kesäpäivä, loma on alkanut hyvin! Lounaan tarjosi Hesburger!!!