lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuosi jälleen selätetty

 

Kohti uutta ja värikästä 2023!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Nukkekodin Joulu

Nukkekodissakin on joulua vietetty, kuusi nurkassa ja piparitalokin tehtynä. Näyttää olevan kahvihetki menossa.
Keittiössä on leivottu kakkuja ja pipareita. Taitaa olla tohinat jo takana päin.
Joulutulppaanien jälkeen teki mieli ruusuja, näitä ihanan malvan  värisiä. Isoja ja tuoksuvia, ostin vielä eukalyptuksen oksia mukaan.

 

torstai 29. joulukuuta 2022

Joulun jälkeen

Joulun jälkeen iski jouluflunssa, se selätettiin joulukirjoja lukemalla...
... kotimaisia elokuvia katsellen (Soita minulle Helena)
Joulun koristeista ja valoista nautitaan vielä, ostin 2 euron amarylliksen, joulun jälkeen paljon halvempia ja niistä saa nauttia pitkään ensin purkissa ja sitten myöhemmin leikkokukkana.
 

tiistai 27. joulukuuta 2022

Tapaninpäivä ajelulla

 

Käytiin Tapaninpäivä ajelulla Valkeakoskella ja kierrettiin järven ympäri lenkki Apiansiltojen kautta. Kauniit oli maisemat ja aurinkoinen keli. Kyllä kinkut suli tällä matkalla. 

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Joulun kunniavartiossa



Joulun kunniavartio Kangasalan hautausmaalla aattoiltana. Isännän vuoro oli 21:30 - 22:00. Onneksi oli vain muutama pakkasaste ja tuuleton ilma, eli ei ollut kova jobi, onneksi. Hyvin sujui vaihdoit.
 
Kirkko näytti kauniilta kun oli satanut edellisyönä uutta lunta, muistelupaikalle vein pari kynttilää.

lauantai 24. joulukuuta 2022

Joulupöytään

 

Joulupöydän valmistelua ja jouluastioiden esille laittamista joulun kunniaksi. Niin ja kuusi on koristeltu ja kaikki ihanat koristeet jälleen esillä.
Kynttilöitä palaa ja tunnelmaa tulee. Kohta syödään.

24. luukku


 Ollaan jouluaatossa ja kalenterin viimeinen luukku aukeaa. Seimen äärellä ollaan, joulun sanoma on tässä. Rauha laskeutuu meille ja nautitaan ja levätään, tavataan omaisia ja ystäviä, joulu voi tulla.

perjantai 23. joulukuuta 2022

Valometsä

Kangasalan keskustassa on kauniit joulukoristeet, varsinkin isojen mäntyjen valtaisat valopallot ovat ihania. Kangasala-talon edessä on vuotuinen valometsä monine kuusineen ja valokuvakehyksineen. Tykkään kun panostetaan tähän pimeään vuodenaikaan. 


 

23. luukku

23. luukku, lyhtyjen päällä lunta, vielä puuttuu kynttilä, illalla sitten sytytetään ja palavat koko joulun. Kohta on joulu! Vielä yksi yö. Tänään vielä viime hetken valmisteluita kuten rosollin tekeminen ja käydään hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja joulukukkia. 
 

torstai 22. joulukuuta 2022

22. luukku

Oispa vielä tuo lumi, tuppaa sulamaan kun on pari päivää vain satanut vettä, sääli. Mutta onhan tässä vielä päiviä jouluun, odotellaan.

 

Joutsenlampi

Eilen Tampere talossa katsomassa Joutsenlampea.
Esittäjänä Ukrainan National Ballet.
Upea esitys ja lopussa huipennus eli esitettiin Ukrainan kansallislaulu seisten, meni kyllä roska silmään siinä kohtaa, oli todella tunteellinen tilanne. Yleisö hurrasi, oli ihana esitys kaiken kaikkiaan. 

 

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Kuusi Kultainen

Haettiin kuusi sisälle ja sitten koristeet ja valot. Ta-daa, siinä se taas on. Kuusemma on pikkainen mutta sopiva meille, ihana tuoksu siitä lähtee. 
 

21. luukku

 

Enkelikello taas koottuna ja siinä se kilkkaa kynttilän liekin voimalla. Tämä on aina ollut ihan lapsuudesta saakka, ensin mummulassa ja sitten kotona ja nyt omassa kodissani. Ei ole vuosien saatossa muuttunut.

tiistai 20. joulukuuta 2022

Tulppaanit

 

Joulutulppaanit ovat saapuneet, niitä pitää olla jouluna ja punaisia - aina. Tässä tuijan oksien kanssa.

20. luukku

 

Joululaulut kajahtaa, pienestä lyhdystä jossa sataa aina lunta kun valokin on päällä

maanantai 19. joulukuuta 2022

19. luukku

 

Tuijassa valot, pihakuusena saa toimia tänä vuonna.
Ihanasti lunta oksilla niin valot näyttävät kirkkaammilta kuin ilman lunta. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

18. luukku

 

18. luukku ja samalla 4. adventtisunnuntai. Neljä kynttilää ja joulu on viikon päästä. Nämä kynttilät palavat Liuksialan kappelissa.

lauantai 17. joulukuuta 2022

17. luukku


 17. luukku, joulukukat. Tänä vuonna hyasintit keramiikkaruukussa. Pienet valot vielä pisteenä päälle. Hyasintin tuoksu kuuluu jouluun. 

perjantai 16. joulukuuta 2022

Liuksialan kappeli

Tulinen kuja perille opasteena, hieno näkymä sumuisessa  pakkassäässä. Perille osattiin hyvin. 
Makkaranuotiot odottaa paistajia ja lämmittelijöitä. 

Kappelin kiviaitakin oli valaistu ulkotulilla ihanasti ja tunnelmaa tuoden.
Joulupukkikin kävi lapsille tuomassa makoisia lahjoja. 

Kappeli on pieni postimerkki kokoinen, intiimi tila, kivilattialla. Aidot kynttilät toivat tunnelmaa ihanasti kalkituille seinille. Tässä minikappelissa on jopa urkuparvi. Ihana paikka että pääsi tutustumaan. Meillä olikin aluksi jouluhartaus ja sai laulaa Maa on niin kaunis.





 

16. luukku

 

Pähkinänsärkijät jonossa, tuo viimeinen kullattu versio on tämän vuoden hankinta. 

Muut kolme ovat edellisiltä jouluilta hankittuja. 

torstai 15. joulukuuta 2022

15. luukku

 

Jänisvahti kaakaomukilla. Pieni jouluinen asetelma kaakaohyllyssä, aina näin jouluisin. 

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

14. luukku

Tallinnan talon katunäkymä liesituulettimen päällä. Nuo ovat tuossa aina mutta jouluksi tulee valaistus ja vähän väkeä lisää katukuvaan. 
Talot on tuliaisia Tallinnan matkoiltani. 

 

tiistai 13. joulukuuta 2022

13. luukku


 Joulupuuroa joululautaselta, enempää ei mahtunut lautaselle, kuten näkyy. Lisukkeena luumukeittoa ja tietysti kanelia päälle.

maanantai 12. joulukuuta 2022

12. luukku

Valoköynnös kaapin päällä, viherkasvin seuranta. Muutama paperitähtikin kaapissa, kaikki samaa vihreää sävyä kaikki.


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Lunta lunta

Yöllä oli satanut varmaan 30 cm lisää, piha ihan tukossa, ei hyvä, sanon minä. Pitäisi lähteä tunnin päästä töihin ja tiet auraamatta ainakin meilläpäin. Mun auto ei kyllä kulje tuossa mutta pitää hommata jostain kyytiä. Lumitöitä tehtiin urakalla aamulla että päästiin toisella autolla liikkeelle. Siinä on onneksi korkeempi maavara. Mun auto olis tössännyt tohon pihatielle jo. Aura-autoja ei näkynyt missään. Vähän pisti vihaks. Kyllä ne ihmiset viikonloppuinakin töissä käyvät että pitäis  9 pintaan olla tiet auki. Mutta ei. 
Kasvihuoneella on sinine lyhty joka siellä valaisee maagisesti.