Pitkän aamulenkin jälkeen mustikka-mansikka piirakkaa. Pitkästä aikaa, hyvää kun mikä. Osa piti heti laittaa pakkaseen ettei ihan kaikki mene kerralla. Löysin taas helpon ohjeen jossa ei tarvita vatkata eikä vispata mitään, kaikki vaan sekaisin ja uuniin.
Helmikuun viimeinen päivä ja Kalevalan päivä, piti siis liputtaa. Siellä saa tuulettua koko päivän. Onnea Kalevala! Huomenna alkaa kevät eli maaliskuun. Kevätkuukausien aika koittaa, jippii!!!
sunnuntai 28. helmikuuta 2021
perjantai 26. helmikuuta 2021
Kevätkö jo koittaa?
Lumet ne vaan humahti katolta yöllä, vähän oli ääni kun lentokone olis laskeutunut katolle. Tuli sellainen sydäntä pysäyttävä herätys. Onneks heti äkättiin mistä ääni tuli, mutta aina se vaan saa sydämen sykkimään vähän nopsemmin ennen kuin tajuaa unestaan mistä ääni tuli.
Aika lasti sitä tuli, mutta onneks on aurinko paistanut parina päivänä ja mittarit muutenkin ulkona plussan puolella joten ei kauaa mene ennen kuin nämäkin sulavat. Toivossa on hyvä elää.
Aurinko on todellakin hellinyt ja sisällä on niin kirkasta, heti tulee parempi mieli kun aurinko paistaa. Kevät tulee just ensi viikolla!
Aika lasti sitä tuli, mutta onneks on aurinko paistanut parina päivänä ja mittarit muutenkin ulkona plussan puolella joten ei kauaa mene ennen kuin nämäkin sulavat. Toivossa on hyvä elää.
Aurinko on todellakin hellinyt ja sisällä on niin kirkasta, heti tulee parempi mieli kun aurinko paistaa. Kevät tulee just ensi viikolla!
keskiviikko 24. helmikuuta 2021
Kaksoset sukat
Plantakenista uusi kukka, nukkumatti. Sitä on kiva seurata kun se illalla menee "nukkumaan" ja aamulla jälleen "heräilee". Ja muutenkin sen lehdet ovat erittäin kauniit. Toivotaan että pysyy hengissä, talvi on kovaa aikaa viherkasveille joten pitää nyt hankkia uusia.
Ostin Novitan Kaksoset-lankaa, siinä on sininen lanka joka merkkaa aloitusta eli toinen sininen merkki on keskellä mistä sitten aloitetaan toinen sukka. Ja toden totta niistä tuli ihan identtiset, siis sukista. Samalla piti päivittää sukkapuikot. Kotimaiset koivut-puikot. Suljuvat hyvin käsissä ja käsityössä. Tykkään, eikä muuten kilkkaa ollenkaan!
tiistai 23. helmikuuta 2021
Pitkiä kävelyjä
Lomalla on mukava tehdä pitkiä kävelylenkkejä, on aikaa päivällä ja samalla kunto kohoaa ja muutenkin on kivaa ulkoilla. Ilmat on olleet hyviä ulkoiluun.
Piti sitten yhdet tumputkin kutoa välillä, mallina oli Kainuun lapaset. Vähän muuttelin itselleni sopivasti mutta kuvio on ihan sama. Niistä tuli ihan kivat, värivalinta on mieleiseni.
lauantai 20. helmikuuta 2021
Lomaa pukkaa
Lunta on taas tullut lisää about 10 cm ja sitten päälle jäätävää vettä eli vettä sataa taivaalta vaikka pakkasta on -15 edelleen, ei yhtään kivaa. Autot ovat kuin kuorrutetut jääsuihkussa. No onneks alkoi loma, että ihan sama mitä tulee taivaalta, ei paljoa kiinnosta. Ulkona voi olla aina vaikka sää olisi minkämoinen. Pukeutumiskysymys.!
Lomakahvit munkilla tietenkin. Aina on hyvä syy palkita vatsaa.
maanantai 15. helmikuuta 2021
Laskiainen - Ystävänpäivä
Tälle vuodelle sattuikin tuo laskiaissunnuntai ja ystävänpäivä samalle päivälle. Että mitä siis pitäisi tarjota, laskiaispullaa vaiko ystävänpäivälle sopivaa pinkkiä, sydäntä etc.
Oikaisin sen verran että laskiaispullaa piti saada, vadelmahillot ja kermavaahdot. No kermavaahtoon vähän pinkkiä pastaväriä ja siinä se on
ta-daa
Laskiaisystävän Pulla :)
Oli muuten hyviä, muutama meni hetimiten. Ei näitä passaa tehdä sen verran kun ehtii (kerkiää) syödä, ei siis enää huomenna mulle, kiitos. Mun pitäis muutenkin vehnästä päästä eroon ja sokerista. Aika hyvä yritys vehnäinen sokerinen pulla. Kermavaahto oli muuten laktoositon.
Ehkä mun vehnätön ja sokeriton ruokavalio alkaa huomenna taas :)
Siinä oli pullan mentävä aukko tällä kertaa!
lauantai 13. helmikuuta 2021
Issikka neule
Heppatytölle tein issikkaneuleen. Tämä päällä pärjää kyllä käydä ratsastamassa. Toivotaan että värit ovat sopivat. Pinkki on aina tyttöjen väri :)
Ulkoilusäitä
perjantai 12. helmikuuta 2021
Pakkasta ilmassa
Luonto on kyllä kaunis näin huurupakkas ilmoilla. Kaikki on runsasta kuin tomusokerilla kuorrutettuna, valkoista hankea joka puolella. Niin ihanat ulkoilukelit on ollut. Pakkasta välillä paljonkin mutta se on vain pukeutumiskysymys.
Mäntykin on niin paksunnäköinen näin huurrettuna. Hiljaiset ovat metsätiet, vain jäniksen ja ketun jälkiä, ei muuta. Raikasta pakkasilmaa on kevyt hengitellä, ei kysettäkään mistään koronapöpöistä ja maskeista.
Takkaa on saanut lämmitellä joka päivä, hyvä niin. Puista tulee niin mukava lämpö. Illalla kun lämmittää takan niin se on vielä aamullakin lämmin. Sen lämpö on miellyttävä.
sunnuntai 7. helmikuuta 2021
lauantai 6. helmikuuta 2021
Ruuneperina
Aurinko helli meitä ja teki päivästä kirkkaan ja kuulaan, niin valkoista on kaikkialla että silmiä häiköö. Olis pitänyt olla jo arskat päässä ulkona.
Puita on poltettu joka päivä joten lumityöt liiterille on ihan pakolliset. Tuosta on hyvä kulkea halkoja hakemaan.
Nuokin multasäkit odottaa jo kevättöitä, ehkä jo ensi kuussa? onhan silloin jo maaliskuu eli kevään ensimmäinen kuukausi. No, viimeistään sit huhtikuussa kuitenkin päästää näitä avaamaan.
Olin vähän pettynyt noihin torttuihin, en jaksanut leipoa perjantaina joten hain kaupasta. Ei ollut kuin yhtä laatua, Leivon leipomon. Joo ja pettymys oli suuri, aivan kuivaa kakkua ja ihan väärän malliset, vähän otti päähän mutta en jaksanut lähteä muuallekaan kauppaan. En kerralla sit eri leipomoon, joo.
maanantai 1. helmikuuta 2021
Hei hei helmikuu
Tammikuu oli ja meni, good bye!
Helmikuu wellcome!
Toivotaan että
1. lunta ei enää lisää, pliis!
2. vähän vähemmän pakkastakin!
3. voisko aurinko paistaa useammin (sääkalenterin mukaan 4 aurinkoista päivää tammikuussa!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)