maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä



Perintölippu pääsi jälleen tuulettumaan ja sinivalkeat kynttilät
rinnalla. Klo 18:00 alkaa ikkunavalaistus,
muistakaa joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ensimmäiset tortut on sitten leivottu, vähän eri mallisia,
helppoja ja nopeita tehdä, hyviä oli-
pellillinen melkein meni, nämä siis eilisiä.

Itsenäisyyspäivän ohimarssia katselemassa oltiin ja käytiin hautausmaalla
laittamassa kynttilöitä, laitettiin sinisiä kynttilöitä
itsenäisyyspäivän kunniaksi omaisten haudalle varmaan iltasella ovat
hienot, punaisten haudalle tietysti punainen
kynttilä ja myös kynttilä Karjalaan jääneiden haudalle.
Eli nämä perinteiset mitä aina laitetaan.
Tilaisuus oli tavanomainen hautausmaalla, puheita ja lauluja.
Lunta satoi sankasti välillä ja oltiin kuin lumiukot.
Palella ei tarvinnut tänä vuonna, asteita lienee -4 paikkeilla.
Suomen lippu laitettiin aamusella salkoon, siellä se saa olla iltaan
saakka, kunhan muistaa valaista sen. Näin siis sanovat säännöt.


-ratsumiehet punaisissa pussihousuissaan,
hevoset varmaan kotona tallissa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti