perjantai 25. toukokuuta 2012

Siitepölyä

Rikot kukkivat kilpaa. Koko etupiha on täynnä niitä valkoisena ja vaaleanpunaisena, ihanan kivoja alkukesän kukkia, ne vaan leviää niin, mutta ovat todella vaatimattomia. Meilläkin kuivassa paahteessa vaan yltyvät, taitaa olla sellainen kalliokukka.

Oranssit tulppaanit hohtavat...


.. ja siniset orvokit, naamat iloisena amppelissa.

Ensimmäiset siitepölyt huuhtelin kun sain letkun asennettua paikalleen talven jälkeen. Terassi taas vähän aikaa siisti siitepölyistä. Istuintyynyjä en ole vielä laittanut esille juuri tämän pölytystilanteen takia. Kerkivät sitten ennen juhannustakin. Sitä koska tulee lisää, siitepölyä siis, koivu kun lopetti on sitten männyn vuoro ja meillä kasvihuoneen takana kasvaa jättimäinen sellainen ja pölyt laskeutuvat juuri tähän terassille vaikka on katos, mutta sitä lentää joka paikkaan. Ovea ei voi yhtää pitää sisälle auki, koska sisällä se on ihan kamalaa.

Mittarissa muuten klo 19:30 +24!!!

Vesi se on p**kan lääke, sanoo vanha sananlaskukin.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Villasukkaa tarvitaan

Viikonlopun työpanoksena syntyi 7 veljeksen Punatulkusta sukat.
Ihan kiva väri. Halvalla sain niin siks piti ostaa ja sukat kutoa. Talvella taas tarvitaan. Mikä ettei kesälläkin riippuen tietysti lämpötiloista;)


Keväinen koivumetsä näytti takapihalta tällaiselta. Hiirenkorvat isona jo.

lauantai 19. toukokuuta 2012

pihalla

tulppaanit melkein auki

alppikärhö hässäkkää

vuorenkilpi vauhdissa

kettusen leivät kukkivat, ihania


Kasvu vauhdissa, ketunleivät kukkivat ritilöiden välissä, ihanat, eilen vielä nuppuja, tänään ne jo osin auenneita. Ihania ovat ja syödäkin voi. En vaan enää tällä ikää....

Vuorenkilpi on uskollinen kukkija ja se kukkii kaikkialla. En oikein tykkää itse kasvista mutta sen paksut vahamaiset lehdet peittävät hyvin huonoja paikkoja. Siksi laitoinkin sitä varastokopin reunalle ja siinä se on alkanut ihan hullunlailla kasvaa ja kukkii uskollisesti. Ihanan vihreä siis aina. Erittäin kiitollinen kasvi.

Lämmin päivä vaikka tuuli käykin järveltä.
Mutta nyt täytyy katsoa kuinka leijonat pärjää venakoille.
Toivottavasti voitetaan.!

torstai 17. toukokuuta 2012

Helatorstaina

Hela tiden
Helahoito
Helapääpuukko
Hela Heikki
Helatorstai

Laventeli

Tänä aamuna kun viäpeli lähti reissuun kävin hautuumaalla kävelyllä aamu yhdeksältä ja sieltä ajelin tietenkin Kukkarin kautta. Eka kerta vasta tänä keväänä, melkein syyhytti kun pääsin puutarhan portista sisään. Rahapussiakin kuumotti. No pidättelin ja järkeilin ettei vielä kesäkukkia, pakkasia tulloo pakkasia tulloo. Yritin hokea itselleni. No mukaan lähti VAIN yksi rungollinen laventeli. Ihana huumaava haju ja se on vaan niin ihana kun kukkii sitten heinäkuulla. Tuoksu oli tosi huumaava kun se istui siellä auton takapenkillä. Aivastelin koko matkan kotiin. Hyvin selvittiin kotiin saakka ja istutin sen heti isoon keramiikkaruukkuun joka ihan sitä odottikin. Siinä saapi nyt kasvaa koko kesän. Ajattelin alas reunoille istuttaa sinistä lobeliaa että on sitten sinistä ihan kokonaan kun alkaa kukkimaan. Täytyy vaan nyt vahtia niitä yöpakkasia, saapi sitten laventeli tulla sisään yöksi. Mietin vaan minne sen laitan kun se niin kovasti tuoksuu. Taitaa joutua saunatiloihin luulen niin. Passaa se yö sielläkin viettää, luulen niin.

vihreä peltienkeli
vihreä korentopallo

 
sininen hetki


Ruohosipuli kasvaa

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Lämpö hellii meitä

Tältä näytti keskiviikkona iltapäivällä kun töistä tultiin. Aikas paljon siis oli ja sen tunsi luissaankin, nahkatakki oli liikaa. Kasvu ja kosteus pihassa on ihanaa, hengittääkin voi hyvin. Onneksi vesisade vei pölyjä hiukan pois.

Akileijan lehdet vaan on niin kauniit, ilman kukkiakin. Ne on niin söötit.

Hortensiakin kiilsi kuin vahattu sateen jälkeen. Kovassa kasvuvauhdissa on. Takakoppi kohta sen peitossa. Ihana köynnös ja talvesta selviää aina vaan.

Sain uuden Nomination-palan. Vaaleansinisiä timantteja laatassa. Kiva siinä vaaleanpunaisten huulien ja roosanauhan välissä. Tykkään:)

Unikon karvaiset lehdet jo kovin pitkät. Kohta näillä lämmöillä alkaa kukkaa pukkaamaan. Tämähän on niitä ensimmäisiä kesäkuun kukkijoita. Ihanan oranssi tämä kaveri tässä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivän juhlatunnelmissa


Pätkismuffinit herkullisina odottavat.

Äidille kukkia.
Kaunis aurinkoinen päivä hemmotteli äitejä.
Siniristilippu liehuu salossa.
Herkkuja pöytä täynnä.
Onnea äidille!

lauantai 12. toukokuuta 2012

kasvun ihmettä



Ihana aamu, sateen jälkeen raikasta ja tuoksuvaa metsää, ruohoa, linnun viserrystä.
Minä menen Siwaan heti kahdeksalta, oli siellä jo muitakin. Olutta ei saanut, sermit oli vedetty eteen, en sen puoleen ollut sitä hakemassakaan vaan salaattiin kermaviiliä ja herneitä. Ja sitten takaisin kotiin, salaatin tekoon. Pastasalaatti on valmiina jääkaapissa ja kohta laitan lihaspullasia uuniin kunhan taikinan vaivaan. Ovat sitten huomenna valmiina. Kaikki ok, kerrankin ajoissa. Muffinit koristelen illansuussa etteivät menetä loistoaan.

Narsissit kukkivat ihanasti ja osa vasta nupuillaan. Hyvä että kukkivat vuorossa, on sitten vielä ensi viikollakin loistoa kun tulee pitkät pyhät, joillakin. Mulla on kylläkin perjantaina työpäivä, harmi.
Sade on nyt tauonnut mutta myrskyä luvattiin vielä iltapäivällä ja illalla. Huomenna pitäisi aurinko helliä äitejä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Valmiina juhlaan

Pätkismuffinit valmiina. Isoja tuli kuten pitkin. Tuoksu on hurmaava.
Toivotaan että maistuvat.
Huomenna koristelen muffinit. Nyt hyvääääään talteen sokerihiiriltä!

Vettä satanut koko päivän ja lämmintä on. Ihana kevään tuoksu oli aamulla ja hiirenkorvat senkun lisääntyvät ja ruoho alkaa vihertää. Ihanaa kasvun aikaa. Vesi tekee luonnolle hyvää.
Maantiepölyt ja siitepölyt saavat onneksi kyytiä hyvin ja ilmakin on paljon raikkaampi kun koivukin kukkii ihan mahdottomasti.
Huomenna alan valmistella äitienpäivälounas ruokia. Pastasalaatin voi tehdä jo valmiiksi ja lihapullia paistella uunissa. Sunnuntaiaamuksi jää sitten paistin uuniin laitto ja vihersalaatin teko ja tietty pottujen keittäminen.

torstai 10. toukokuuta 2012

Hymyhuulet


Kävin eilen Nomination ostoksilla. Ostin äidille Ruusun ja itselleni pinkit Hymyhuulet. Taas oli tullut valikoimiin uusia hienoa Nominatiooneja (taipuuks se näin).

Ylläri aamulla kun mittari puoli seitsemältä näytti +10 ja lämmintä siis oli, vettä tihkusi ja tuli vähän enemmänkin kun töihin startattiin. Hyvää tekee luonnolle ja ihmisen allergialle. Puihin oli tullut lehdet ihan muutamassa päivässä tai tuntuu että viime yönä ne tuli. Nyt kun katson pihan isoja koivuja niin lehdethän siellä on, eilen oli vaan urpuja. Ihanaa kun alkaa vihertää, tätä se kevät on parhaimmillaan.

Hankin jo äitinpäivälounas tarvikkeita, paistia yms. että ei tarvi sitten kerralla hankkia.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Varaslähtö äitienpäivään


Tänään markettireissulla katsastin Prisman tarjoilua. Hyvä oli, käytävätolkulla kukkahyllyjä melkein korkkaamattomia siis. Ruusua, hortensiaa, pegoniaa, atsaleaa ja orvokkia. Kaikenlaista ja kaiken väristä oli tarjolla ja edullisesti. 20 eerolla sain neljä ruusua, kaksi pientä itselleni ja haudalle iso keltainen sekä omalle äidille aniliini iso. Edullisesti sain ja parhaat päältä niin sanotusti. Kannatti siis hankkia jo nyt sillä loppuviikosta taitaa olla vähissä kun ostotahti kiihtyy näilläkin markkinoilla. Tämä aniliininpunainen on niin hempeä ja keväinen väri että oli pakko heti kuvata.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

kynnetkin kuntoon

Kevätkynnet: Vaalea meloni ja hilelakkaa, hyvä yhdistelmä, niin keväinen väri.

Helmililjaa pukkaa jo pohjoisenkin puolella, etelässä on pidemmällä, siis pihalla.

Köynnöshortensiassa jo todella pulleat nuput, kohta lehti aukeaa.

Alppikärhö tekee jo nuppuja kovasti, nyt näkee missä oksassa eloa ja missä ei, helpottaa hieman leikkuupuuhia.

Pikkusydän pukkaa jo kovasti, muutamassa päivässä nämäkin ilmaantuivat vaikka nytkin järveltä puhaltaa jäätävä tuuli. Mittarissa vaatimattomat 5 astetta plussaa. Kylmää on.

Joku jo kukassakin!

Pikkuhiljaa alkaa penkeistä tulla jos jonkinlaista lehteä ja nuppua, kiva taas odotella mitä tuleman pitää. Nämä ainakin tulppaaneja, väriä ei muista.

Tänään alkupalana halloumijuustosalaattia. Hyvää oli kun kunnolla annoin pannulla siihen väriä, paistoin oliiviöljyssä. Vihreää jääsalaattia, paprika, persiljaa ja päälle vielä salattisiemeniä. Kovin oli maukasta tämä kyproslainen halloumi. Teen kyllä toistekin.




lauantai 5. toukokuuta 2012

Lördag

Tänään otettiin kasvihuoneen suojakatos pois eli siis purettiin se ja pakattiin kasvihuoneen taakse piiloon pressun alle. Kattoa pesin harjalla siinä kun kasvoi levää tai joitain muuta vihreää jutskaa.
Muuten kurja ilman ollut, vettä alkoi sataa aamusta ja koleaa oli. Vasta illan suussa aurinko vähän kurkki, mutta silloin katsottiin jo lätkää töllöstä.
Päivän menuna oli pekoniin käärityt kananrinnat bataattipedillä ja lisäksi vielä täysjyväriisiä ja feta-kasvisraastetta. Hyvää oli. Tämä pekonibroileri-bataattipedillä oli valmis HK tuote, uuniin vaan siinä vuoassa ja valmista on. Siinä oli kyllä valkosipulia ja muutakin maustetta, tuoksu kyllä uunista tuli muttei erityisemmin maistunut, hyvä niin sillä en oikein pidä valkosipulista, siitä kun masu menee sekaisin.
Tänään pitäisi näkyä se superkuu, täytyy mennä kurkkaamaan kun tulee ihan pimeää, vielä ei ole ihan.

torstai 3. toukokuuta 2012

Tapetointia tiedossa...



Cellon Anytime-malli

Käytiin hakemassa tapetit makkariin, isokukkasellista toinen seinä ja sängyn taus yksvärisellä, molemmat siis oliivin vihreää. Tapetinpoistoainetta ja liimaa pönäkät. Tästä se lähtee. Kunhan toukokuun aikana saadaan seinästä vanhat pois ja tämä uusi tilalle. Sitten olisi vielä hakusessa sängynpääty, luulen että tekstiiliä tulee.

tiistai 1. toukokuuta 2012

VAPPUA:)


ONNEA VAPPU ÄITI!!!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pihalla

Lyhdyt keräsin talviteloille katoksen reunaan roikkumaan, hyväksi todettu säilytystila.

Aurinko helli koko päivän. Sain siivottua pihan ja leikkasin pensaita. Siistiä tuli ja roskia säkkikaupalla.

Vanhaan grilliin tein pienoispihan.

Melkein kuin muumitalo, tämä talo on joskus Virosta tuliaisena tuotu, poltettua savea, pitäisi kestää ulkona. Aidat tein vanhoista pääsiäiskoristeista, niitä sattuikin olemaan kaksi samanlaista.

Siili siellä nyt majaa pitää. Tein sille laattakivipolkunkin ja istutin mehitähtiä näin alkuun. Kesällä sitten enemmän kukkia ja lisää muutakin koristetta. Pitäisi saada tuoli pihalle ja ehkä vesiaihe?