sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Wanha Haihara ja muutakin

Tänään oli Wanha Haihara tapahtuma Haiharan kartanolla.
Ilma helli meitä ellei liikaakin, oltiin taas kulttuurissa,
nyt on kyllä tullut yliannostusta, vierostusta
pelätään. Kaikenlaista keskiaikaista toimintaa ja
esitystä oli.

Taas näyttelyssä, japanilaisen taiteilija näkemyksiä,
erityisesti puusta , puunrunkoja  ja Haiharan maisemaakin
löytyi.

Seppä esitteli ahjoaan ja taonta töitään, joita oli
myytävänä. Ahjo oli moderni.

Yllättäen olimme luontopolulla kuuntelemassa paikallisen
lehtometsän kasveista. Kuultiin taas uutta ja otettiin
paljon kasvikuvia. Uusia kasvejakin tavattiin, mm. tämä
lehtopalsami (katsoin äsken kasvikirjasta nimen).
Kaunis kukinta, iso komea kasvin, ainakin 50 cm korkea,
näytti niin orkideamaiselta tuo kukinta ja kauniinvärinen keltainen.
Varmaan hyvä hyönteishoukutin.


Jälleen kerran kotikaupungin kaduilla, hiljaista oli.
Ihmiset paossa taas hellettä jossain rannoilla. Mua ei sinne saa,
nautin tästä kaupungista näin kesällä.

Vanha Finlaysonin tehdasrakennus, nyk. Siperia

Näkymä Laukontorin uudelta sillalta, ent. Takon tehdas
taustalla, iskän työpaikka aikoinaan. Siinä se seisoo vieläkin.
Kyllä Tampere vaan on tehdaskaupunki ja saakin olla.


Laukontorin rannassa oli sukellusvene, totta:)
Vappunakin oli ja se oli teekkarien jäynä, poliisi kävi onkimassa
pois, mutta tämä neuvostovaikutteinen alus on saanut seilata
jo jokusen päivän,
luonnossa sukellusvene lienee 2 m pitkä.
Tästähän nousi taas kauhea haloo, ihmiset soittelivat
hätäisinä ja ihmettelivät miten vieraanvallan sukellusvena on tullut
Ratinansuvantoon? Haloo mitä ihmisten päässä liikkuu??
Lopulta selvisi että kyseessä on laivayhtiä Hopealinjan
mainoskikka, lippu paatissa on heidän, alus on sama
eli se teekkareiden tekemä. On ihan luvalla uimassa siis.
Huumoria peliin tosikot!

Kuva Siperiasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti