torstai 9. toukokuuta 2013

Tomuksi tullaan

Tänään helatorstaina aloitettiin kuntosalilta, pientä lihaskuntoutusta ja rasvanpolttoa siis. Iltapäivällä kävimme tutustumassa uuteen krematorioon Valtialassa, jossa oli avointen ovien päivä, ihan vahingossa aamulla luin siitä lehdestä. Sinnehän piti mennä, koska sinne ei taida muuten päästä tutustumaan. Varsinkaan tänne joka  ei ole kappelin yhteydessä vaan erillinen rakennus, siellä ei paljon väkeä käy, ellei itse hae uurnaa, mutta yleisimmin hautaustoimiston väkeä asialla. Erikoinen paikka. Kuulemma ainutlaatuinen Suomessa, elohopeat ja kaikki muutkin myrkyt kerätään ja toimitetaan ongelmajätelaitokselle, hiukkaset kerätään jne. on kuulemma Suomen vähäpäästöisin kreamatoria, tähän siis tullaan. Uunikin oli lämmin (ei kiva!) ja saatiin kurkkia ihan jokapaikkaan.
 
Eteisaula valoisa ja rauhallinen, ulkoa aidanteen ja päädyt ruostuvaa terästä joka oli todella hienoa tähän rakennukseen, arkkitehdin mukaan sillä on tarkoitus. Arkkitehti oli itse paikalla myös kertomassa rakennuksesta.

Suihku on varatoimi polttajalle, jos tulee vahinkoja.
Kylmäkaapitkin katsastettiin, siellä on XL-kokojakin kun tulevaisuus on nyt mitä on. Uunikin nähtiin ja tuhkaakin oli. Sitä oli koepoltettu noin 10 kertaa ja nyt oli siis vihkiäiset.
 
Tässä tämä "hiukkaskiihdytin" eli suodatinhuone on joka kerää kaiken ja jäähdyttää savun ennen kuin se lasketaan piipusta ulos.
 
 
 
Jotain valoisaakin tänä keväisenä valonpäivänä eli hyvää helatorstaita ja eurooppapäivää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti