torstai 4. syyskuuta 2014

Valamoon, osa 1

 Tiistaiaamuna lähdettiin Valamoon, luostarihotellista oli varattuna huone kolmeksi päiväksi joten matka alkoi. Ilmat suosivat meitä. Lämmintä, onneksi menomatka pilvinen että matkanteko sujui hyvin. Matkalla poikettiin tietenkin kätköillä. Ensimmäinen paikka taisi olla Korpilahti, siellä komia kirkko.

 Kuvaa ottaessa ihmettelin maantiekylttiä kirkon sisällä!
Eiks sen pitäisi olla ulkopuolella. Siinähän lukee kirkkoherranvirasto, tuskin se tuolla eteisessä on.


Korpilahdella myös komea satama, tyhjää oli eli veneet parkissa, ei ollut paljon ihmisiä liikkeellä tähän aikaan vuodesta kun meillä on lomat. Toisaalta ihanaa, sai olla rauhassa ja katsella paikkoja.

Korpijoen notkosta löytyi Korpilahden vanha mylly, kätköpaikka tämäkin, hieno paikka, vesi virtsasi, vanhaa kunnon menoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti