keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Menin metsään

 Vapaapäivän kunniaksi menin metsään, ei ollut ruuhkaa, tunnin kävelyretki. Ei tarvinnut mennä kansallispuistoon makkaranpaistopaikalle hengittämään koronailmaa, voi vain kävellä omaan lähimetsään kuten kait käskettiin, mutta ei siellä muita näkynyt, muutama koiran ulkoiluttaja.
Ei se mua haitannut, tuo ruuhkan puute meinaan.

Bongattiin juna, jonnekin se meni, en tiedä oliko montaa matkaajaa.
Mukava lenkki tehtiin ja kroppa kiittää. Eilen tuli selkälääkäriltäni ohjeet lääkkeiden vähentämisestä ja niitä nyt aletaan tiputtamaan pois seuraavien neljän viikon aikana. Katsotaan palaavatko kivut jotka jäävät nyt lääkkeiden alle muhimaan. Jos, niin edessä taitaa olla toimenpide, mistä jo keskusteltiinkin. Alkukesällä tavataan, nyt oltiin puhelinkontaktissa koska tuo korona sekoitti tämänkin asian. Mutta onneksi asia selvisi näin puhelimessa koska lääkäri katsoi koneelta kuviani ja kyseli voinnista ja lääkityksestäni, sanoi että niitä on liikaa!? Ihmeellistä, työterveyslääkäri patisti syömään niitä säännöllisesti ja sanoi että ne voidaan vielä tuplata! Olisin varmaan sumussa mennyt koska nytkin näistä tulee aikalailla sivuoireita.  Sitä niin uskoo lääkäriin ja luulee että se tietää? Tietää vai. Ei nyt tässä tapauksessa ihan papukaija-merkkiä tullut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti