perjantai 22. tammikuuta 2010

Ikonimaalaus


Kevään "lukukausi" ikonimaalauksessa alkoi. Aloitin tekemään kolmiosaista ns. matkaikonia. Syksyllä tehtiin Serafim Sarovilainen, eli kaikki tekivät saman aiheen. Kevät onkin sitten vapaavalintainen jokaisella.

Kuvassa on Pyhä Simeon jonka maalasin muistaakseni viime vuonna. Ihastuin mallissa ikonin väreihin, jossa päävärinä on malakiitti (turkoosivihreä). Aiheita kyllä on paljon ja vaativiakin kuten tekemäni Pyhä Ehtoollinen jota teen aina välitöinä, siinä on aika monta naamaa tehtävänä ja isokin se on, ehkä se joskus valmistuu. En ajatellut ottaa siitä isompaa pulttia. Tulee kun tulee.

Laskin tuossa juuri ns. maalausvuodet eli 5. vuosi alkoi tätä harrastusta. Ikoneita maalattu n. 25 kpl. Osan olen antanut lahjaksi jouluna, syntymäpäivänä, kastelahjana. Tilauksesta ikoni ei synny vaan se tulee jos tulee. Aihe syntyy vasta viimetingassa.




Pyhä Profeetta Elia miettiin luolan suulla kun korppi tuo leivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti