perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kesäkuu alkoi

 Eilen laitettiin isännänviiri heilumaa tankoon, sillä kesä on alkanut - virallisesti 1.6. Siellä se saa hulmuta syksyyn saakka. Mitä nyt viralliset lippujuhlat niin silloin siniristi salkoon tietty. Eli seuraavan kerran sit jo maanantaina 4.6. on vaihto.

 Tuijan juurelle syksyllä laitoin akileijan kun en muutakaan paikkaa keksinyt sille, siinäpä se on hyvä olla, saa vapaasti levitäkin kun on kasvilaatikossa, tykkään tästä.

 Amppeli on kasvanut ihan mahottomaksi näillä helteillä.

 Linnuille ja oraville laitettiin toinenkin vesiastia, nyt on niin rutikuivaa ja vettä ei ojissa ja nurmikko kärventynyt. Pihassa on suihkuallaskin jossa linnut kylpevät mielellään.

 Hopeakuusen tämän vuotiset kärkät. Ihanan pehmoiset ovat.

 Tuulikello piti huoltaa, narut oli poikki, osa putkista kateissakin talvella. Mutta kaikki osat löytyi ja uudet punaiset narut (linjalangasta tehtiin että kestää) Mustat puuosat spreijasin hopeamaalilla, että siitä tuli tyylikäs. Nyt vaan maalin kuivettua taas killumaan ja kilkattamaan.

 Kukat viihtyvät näillä keleillä kunhan muistaa kastella niitä ja orvokit pitää välillä nyppiä.

Ihana kesäpäivä tämä 1.6. ja oli vielä vapaatakin, vaikka piti käydä kunnan terveyskeskuksessakin päivystykseen tutustumassa:)
Taas jatketaan. Huomenna ja sunnuntaina onkin työpäivä ja sitten viikon kesäloma. Loput  neljä viikkoa pidän elokuulla. Ensi viikolla paneudunkin pihahommiin ihan 24/7 koska luvatiin viileämpää ilmaan, voi aloittaa jo heti aamusta. Tontin reunat ja rajauksia pitää tehdä ja istutuksia eli puutarhallekin joku päivä pitäis piipahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti