perjantai 27. maaliskuuta 2020

Korona tiivistää elämäämme

 Pääsiäinen mielessä vaikka se onkin kuulemma kahden viikon kuluttua? On vai!
No kuitenkin värjäsin munia punasipulin kuorilla ja tarvi niihin hymiötkin piirtää ihan vaan huvin vuoksi ja siksi että ne tunnistaa keitetyiksi.
Halvat on huvit! Mutta näinä karuina aikoina on pakko heittää välillä vitsiäkin, eikös vaan.


 Nyt meitä kuritetaan kunnolla ja mun mielestäni ihan aiheellisesti että päästäisiin tästä korona pirulaisesta eroon ihan oikeesti.
En turhaan kulje kaupoissa hanskat kädessä, en turhaan pese käsiäni kotiin tullessa, saippuaa kuluu mutta se on halpaa - vielä.
Ei olla lähekkäin työkavereidenkaan kanssa, käydään ruokatunnillakin kahden porukoissa, tuli pomolta ohje. Yritetään muutenkin töissä vältellä mitään kokouksia tai siis niitä ei pidetä enää lainkaan, sposti toimii ihan hyvin jos on asiaa siis tärkeää asiaa.
Kaikki räkänokat kierrän kaukaa.
Kaupassa riittää kunnon mulkaisu kassajonossa jos joku yrittää tulla mun "vyöhykkeelleni"


Eilen piipahdin kuitenkin kakulla esikoisen synttäreiden johdosta,
istuttiin 2 m etäisyydellä ja jätettiin halaukset tekemättä!
Meitä oli siis vain me kaksi, ei mitään kokoontumisajoja siis ollut.
Ihanaa suklaa-vadelmakakkua sain ja teetä.
Tuo kaunis "nompparelli"-kortti oli tullut ihan Ameriikasta saakka:) Se oli kauniisti tehty, ihan syötävä tuo kansi. Yksinkertainen mutta kaunis. Sopi hyvin tulppaaneiden väriin.
Onnea vielä my girl!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti