lauantai 21. marraskuuta 2020

Varusmiessoittokuntaa kuulemassa

Pitkästä aikaa konsertissa, lauantaina käytiin kuuntelemassa  ns. sotilasmusiikkia.  ProG konsertti Kangasala-talolla. Tämä oli heille ensimmäinen progressiivista rokkia oleva konsertti. Näki että tekijät nauttivat ja niin mekin. On tosi ihanaa päästä kuulemaan livemusiikkia. Tykkäsin! Kangasala-talossa on hyvin järjestetty turvavälit, sun edessä eikä takana istunut kukaan ja sivuilla aina yksi tuoli vapaana ja olihan meillä maskit tietty. Ja ne keillä ei ollut niin sotapojat jakoivat ilmaiseksi niitä. Kiitos, hyvä konsertti oli.
Laulajat ihan huippuja, naisia ja miehiä. Uskomatonta osaamista. Yllätyin kaiken kaikkiaan aika positiivisesti tästä. 

Tässä esitellään tirehtööriä:) Hullua sellaista, oli laulusolistina (roolissaan siis).
Orkesteriin kuului jouset, torvet, kitarat, hanurit, rumpali ja kosketinsoittajia. Varmaan joku unoihtui? Mutta kaikenlaisia soittimia oli. Ohjelmisto oli 70-luvun progesta aina 2010 lukuun saakka. Ajattelin aluksi etten varmaan tunne mitään näistä ohjelmalehtisen mukaan, mutta ainakin puolet olikin mulle ihan tuttuja. Huippua.
Tässä me maskipäät oltiin paikalla, oltiin aika eturivissä ja yhtää ei kaduttanut. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti