maanantai 31. toukokuuta 2010

Toukokuun viimeinen päivä

Tänään on siis toukokuun viimeinen päivä, entisaikaa meikäläisen viimeinen koulupäivä eli kevätjuhla aikaa. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen! Nythän kaikki on muutettu, tätäkään traditiota ei enää noudateta. Varmaan siinäkin on joku direktiivi takana! Mutta tunnetusti vaikka kevät olisi ollut kylmä niin kevätjuhliin mentiin uusissa valkoisissa polvisukissa ja mekossa, välillä muista hyvinkin kylmiä päiviä olleen juuri silloin. Mutta sääntö mikä sääntö. Virallisesti siis koulujen lomat alkoivat tästä. Mutta nykyään juhlat pitää olla aina lauantaina, miksi? Kyllä ennen ylppäri ynnä muissa valmistujaisjuhlissa oli vieraita vaikka ne olis ollut keskiviikkona, se siis järkättiin että oli vapaata. Luulisi nykyaikana olevan vielä helpompaa kun viikonloput ollaan töissä niin se vapaapäivä on sitten viikolla, eikö.


Otin kuvin "viimeisestä päivästä" puutarhan vinkkelistä, etupihalla olen kitkenyt koko aamun, jotta selvittäis ainakin juhannukseen näillä perkuilla, takapihalta aion leikata nurmen  ja kitkeä voikukat pois. Kasvihuoneessa tomaatit ovat kukassa ja chilikin näyttää olevan nupullaan.



Pikkusydän, joka kukkii toukokuulta lokakuulle, aivan ihanteellinen perenna, tämä tuli meille Kalevankankaalta, siis ihan luvalla, en ole varastanut! Viihtyy hyvin varjossa ja kukkii runsaasti heti kun ensimmäiset vihreät oksatkin ilmestyy. Kova leviämään, joten tällä saat varjossa peittoon kaikki "huonot paikat".


Valkoiset tulppaanit, joissa aavistus pinkkiä, näitä en ole ikinä kokeillut, mutta tässä varjoisessa paikassa ne ovat vallan oivalliset, koska ne tuottavat "valoa", tämä taitaa siis olla puutarhani kuutamo-osuus. Valkoinen väri on jotenkin juhlava ja erilainen, koska keltaisia ja punaisia tulppaaneja on muutenkin kaikkialla. Näitä täytyy saada lisää.

Meinasin vallan unohtaa. Hain postista uuden Samsungin, käyttöohjeet on vielä vaiheessa (siis todella vaiheessa, osasin laittaa akun ja ladata). Ajattelin riskeerata ja laittaa SIM-kortin, toivotaan että joku soittaa että tiedän kuinka siihen vastataan. Onnea mulle vaan!
-tää on ihan sikavaikea käyttää, apua!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti