keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Keskikesää kohti;)

Petunia-amppeli, puna-lila-valkoreunaista tänä vuonna. Aina varma valinta on petunia, kukkii koko kesän sekä varjossa että auringossa, kunhan muistaa nyppiä kuivat pois niin kukinta on lokakuulle takuuvarmaa. Tämäkin amppeli on katon reunassa, suoraan vesirännin alla joten vettä tulee enemmän kun laki määrää, mutta tein amppelin pohjaan reikiä että isommat pääsee ohi valumaan ettei parka huku vallan, uidahan se ei osaa.
Otin taas muutamia puutarhakuvia, koska uusia kukkia on kukassa, mm. punainen päivänkakkara ja metsäkurjenpolvi. Myös villit metsäkurjenpolvet kukkivat takametsässä, ne ovat vaan tummempia ja pienikukkaisempia kuin jalo veljensä pihassa.
Tässä on vasta muutama auennut kukka, mutta nuppuja on paljon. Viime vuosi jäikin tältä kaverilta väliin, ei se ei kukkinut lainkaan, liekö suuri myyrävuosi ollut syynä(?)
Onneksi niitä paholaisia ei tänä talvena ollutkaan. Myyräperskule on sellainen jätkä että sitä ei pakkaset estele, -30 ssäkin se juoksee lumihangessa ja katselee että mikä on meinikin. Ne on varmaan ydinsodassakin hengissä
Punainen päivänkakkara on oikeasti aniliininpunainen. Ei oikein ole suosikkivärejäni mutta menköön nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti