sunnuntai 23. lokakuuta 2011

LIIKENNEVALOT

Käytiin hakemassa yksi mysteerikätkö eli liikennevalot.
Kätkösarjassa pitää etsiä kolme eri väristä liikennevaloa, menevät yleensä kätköltä toiselle ja ne löytyy kun osaa hakemistosta hakea tai sitten ne tulevat tuurilla eteen. Onnea asiassa on että valot voivat liikkua vain Tampereen alueella, niitä ei saa viedä muualle. Ja kun kaikki kolme valoa on löytynyt ja ottanut ylös niiden koodit, saa selville lopullisen mysteerikätkön, mikä löytyi hyvin geosilmällä. Tuli siis yksi mysteeri selvitettyä lisää.
Aina tulee hyvä mieli kun löytyy helposti kätkö ja näin harrastus saa uutta pontta ja  motivaatio pysyy yllä.

TÄSSÄ KUVA VALOSARJASTA, nämä siis ovat aina eri kätköissä ja niiden "perässä saa juosta" jos aikoo selvittää mysteerin.

Olen nyt saanut GPS opetusta ja toivotaan että oppisin sen koska tämä kätköily on kivaa hommaa. Ensimmäisen logitekstin sain nettiin laittaa itse tänään.

Iltapäivällä käväisimme Ikeassa ja siellä on moni muukin eli porukkaa oli runsaasti ja hirveästi oli ihmisillä ostoksia kärryissä siis huonekaluja pikku-pikku palasina. Jouluakin oli laitettuna jo jonkin verran ja koristeita myytävänä alakerrassa kassan vieressä. Tällä kertaa olimme vain "ikkunaostoksilla". Katselin keittiiöön tarjoiluvaunua, halpa kun mikä mutta ei vielä lähtenyt mukaan, ehkä ensi kerralla koska se näytti ihan kätevältä mulle sopivalta, samalainen kuin kuvassakin livenä meinaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti