torstai 29. joulukuuta 2011

Italiaaaa


Kävimme tänään Keittiöelämää -kaupassa ostoksilla,
siellä on kaikkeja herkkuja - kulinaarinen shoppi.
"Aitoa pastaa" , todella hyvää balsamikkoa, maisteltiinkin!
Tryffelimaistiaisetkin oli ja aitoa ihanaa pestoa ilman säilöntäainetta, sekin lähti mukaan. Suurin osa tuotteista ns. luomuja ja ilman säilöntäaineita, kaikkea ihanaa keittiötavaraa. Hyvä myyjä ja neuvoi. Kannattaa käydä kauempaakin - kuulemma Helsingistä saakka käyvät asiakkaat.


Viinit tarttui Sokoksen viinipuodista siis Alkosta joka on erikoistunut viineihin.


Asiasta kolmanteentoista:
Sain jälleen varoituksen Bloggerilta, minun sivuilta on sensuroitu laiton linkki joulusivuilta, en vaan tiedä mikä se on ollut kun teksti oli luonnostilassa ja tekstit poistettu, poistin sitten loputkin siltä päivältä, ettei suuri Blogger Jenkkilässä poista taas blogiani; näin täällä demokratiassa!!!!!!
Vähän ihmetyttää nykypäivänä. Mistähän saisi blogin mikä ei sensuroisi? Meikäkin kirjoittaa aika tavallista juttua, ei ole mitään mikä ketään loukkaisi vai onko? Bloggerin sähköpostin mukaan olen loukannut tekijänoikeuksia ja käskettiin jopa hankkia lakimies!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti