lauantai 9. elokuuta 2014

Lauantain puuhasteluja

Siis olen saanut jotain aikaiseksi tänään.
Ja mun kesäloma alkoi, kuukausi!!!
Tämä kaksikko koottuna, helppoa kuin mikä, ihan ite selvisin ilman työkaluja ja "neuvoja". Kävin hakemassa toisen tänään Tokmannilta, ovat ns. heinäkomposteja, siis mun nimi niille. Näissä ei ole pohjaa, kastematojen pitää maasta päästä sisälle, näihin ei siis saa laittaa ruokajätettä, jottein tule rottaongelmaa. Varsinainen ruokakompostori on vielä hankinnassa mutta tänä syksynä sekin hankitaan. Luin juuri lehdestä että 2016 pitää omakotitaloissa olla biojätettä varten oma komposti tai kunta kerää se astioihin ja sehän maksaa. Ruokajätettä ei saa viedä enää kaatopaikoille, joten nyt on viimeistään hyvä aika opetella kompostointia. Ja se on kivaa, saa omaa multaa.
Ta-daa!!!
40 litran monttu kaivettu ja saavi upotettu. Tuli muuten hiukkasen kuuma kun tätä kaivoin aamulla, aurinko ei edes paistanut tähän. Kiviä reunoille pitää saada ja muurauskuraa. Mulla on jo visio tämän ympäristöstä. Suihkua piti heti kokeilla ja hyvin pelitti.
 
Meillä on tällainenkin monttu pihassa, lipputankoa varten. Tätä pitää kaivaa vielä 30 cm, 70 cm kaivettu, kovaa kun mikä tämä savimaa.
 Kärhö on alkanut kukkia, vaikka näytti siltä ettei tässä helteessä siitä mitään tule, hienoja violetteja neljän lehden kukkia, tykkään kovasti.
 
 Tässä mun istuttamattomat kukat odottavat istutuspaikkaa.
Auringonhattu on tosi ihana, perhoset tykkää siitä, siksi se hankittiinkin.
 
 
Pensaista tuoreet herukat kattilaan ja kiisseliä tekemään, heitin vielä pakastimesta mansikoita mukaan, kyllä sitä kelpaa lusikoida aamupuuron kera.
Ostin muuten mustikkakattilalle purkin kaveriksi, vetoisuus 1½ litraa, siihen saa  vaikka kukkia laittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti