sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Kesäaika päättyi

 

Alkoi jouluttaa, tein piparkakkumauste kakun.  Ihana piparinhaju valtasi keittiön, siitä se lähtee. Piti kaivaa kynttilät kaapista. Ja muutamia muitakin tunnelmavaloja ripustettu jo! Eihän jouluun ole enää kuin 2 kk :)
Aamulla oli pikkupakkanen ja pihassa kuvattavaa. Talvi tarttuu kaikkeen, piha uinuu talviunta. Odottaa kevättä. Ja minä myös. Mutta nyt on talviunen aika. Talventörröttäjät vain jää pihalle odottamaan - talvea ja sitten kevättä, mahdollisesti? Onhan tuossa samalla linnuille talviruokaakin.
Marja-aronia aita on kirkkaan oranssinen, osa alalehdistä on pudonnut mutta ylhällä loistaa vielä värikirkkaus, se oikein hohtaa pimeässä. Mutta valitettavasti nekin on kohta maassa, onneks on kuva mitä katsella.
Allas oli jäässä, onneksi pumppu ehdittiin poistaa jo viime viikolla. Tikapuutkin on ihan vinossa mutta ei haittaa. Mutta huomenna ja koko ensiviikko on tosi lämmin, plussaa 10 ja vähän enemmänkin on luvassa joten jäät ovat vain muisto vaan huomenna.
Kynttilöitä on poltettu jo aikalailla, ne vaan kuuluu syksyyn ja tähän aikaa, kun alotellaan talviunta.
Ostin uudet tähtiverhot siis tällaiset valot. Edelliset on kymmenen vuotta vanhat ja ihan hämyt ja liimattukin niitä on. Ostin samanlaiset. Mutta nämä onkin tosi kirkkaat tai taitaa johtua siitä että valot ovat ledejä ja tosiaan uudenkarheat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti