maanantai 16. elokuuta 2021

Matka Utön majakkasaarelle 3. osa

 

Merellä tuuli kovasti, mutta kait täällä pahempiakin kelejä on ollut. Lippis ei tahtonut vaan pysyä päässä. Mutta me nautittiin täysillä tästä ilmiöstä.
Tuolla se meidän laiva odottaa, se jäi tänne saareen, koska lähtö taas huomenna päivällä jolloin paluumatkamme alkaa.

Ilta alkoi tummua ja muuttua vaaleanpunaiseksi, vaaleansiniseksi ja harmaaksi, upeaa on maisema, ei voi kuin kehua. On tämä parempaa kun telkun katsominen!
Kylätiellä ei muita näkynyt mutta me oltiin kameraretkellä kuvaamassa paikkoja, ei ollut jonoa minnekään.
Utön majakka, siinä se on, valtava kivinen kasa. Tämä on Suomen eteläisin  majakka ja komea sellainen, puna-valkoinen. Alaosan kanttireuna on merkki siitä että rakennusmestari vaihtui tuossa kohtaa. Alaosan rakennusmestari oli pulloon menevä ja siksi vaihtui mestari ja sen takia alaosan kivet osin on vinoon muurattu.
Majakka on punavalkoraitanen mutta pohjoisen puoli on kokonaan valkoinen.




Vanha puun polttopaikka, joka oli varana kun majakka ei pelitä. Aikas kokoinen kokko tosta varmaan tulee. 
Selfie majakan juurella, että tulee kuvaan mukaan. 
Hautausmaa on ihan minikokoinen. Alunperin piti tuoda hiekkaa saarelle että saatiin hautausmaa perustaa. Nykyään tänne tehdään vain uurnahautauksia. 
Hienot merelliset portit ankkureineen. Kaunis paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti