keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kävelyä

Hankin uudet kävelylenkkarit alesta, -30%! Vikingin komiat punaiset, niissä ei ole nauhoja eikä tarroja, ns. boa vaijeri kiristää kengän, kiristysruuvi kantapäässä, aika kätevä kun ensin hoksaa miten se toimii. Toimii hyvin. Vähän mietityttää kuinka kauan systeemi pelittää. Toivotaan nyt että ainakin tämän syksyn, kalliithan kengät eivät olleet kun lähtöhinta 80,- sai kolmanneksen pois.


Kaapin ja tuolin maalaus jatkuu, menossa 2. kierros, sateinen ja kylmä eilinen vähän hidasti asiaa mutta onneksi ovat katoksen alla kuivassa. Tänään onkin jo parempi päivä ja sateita ei pitäisi tulla. Tuoli onkin valmis kuivuttuaan mutta kaappi tarvitsee vielä yhden kerroksen, jotta mänty ei paista läpi. Aika urakka mutta kyllä kannatti, nyt se on kauniin valkoinen ja sopii paremmin kulmaan eikä niin hypi silmille. Ikeasta hainkin viime viikolla kirjahyllyä lisää, valkoista jälleen. Kirjahylly on jo liitoksissaan täynnä opuksia ja niitä kun näyttää tulevan koko ajan lisää. Nytkin sain nippariksi uuden ikonikirjan. Syksyllä tuleekin usein hankittuja kirjoja, koska markkinoille tulee uutuuksia. Parasta kirjoissa on se että aina löytyy uutta vaikka olisikin kalunut jo läpi, ja nettiyhteydet ei haittaa vaikkei pelaisi taikka sähköt olisi poikki. Aina toimii kun kannen avaa - siis kirjan ei läppärin.

Huomenna matkaan pääkaupunkiin ja palaan illansuussa. Toivotaan että joku ilmoittaa mut ikoninmaalauksen jatkoryhmään (!) meinaan netti-ilmoittautuminen alkaa huomenillalla. Ikoninmaalaus sitten 9.9. ensimmäinen istunto. Tarkistin juuri maalauskassiani, samassa asennossa kun huhtikuussa - järkytys. Mitähän meillä on aiheena syksyllä, toivotaan että joku kiva aihe. Vaikka saadaan vapaasti maalata, niin ope haluaa että me tehdään aina aluksi jokin yhteinen juttu, eli sama aihe, tai samalla tekniikalla tai samaan aikakauteen osuva teema. Yleensä aiheet ovat olleet ihan hyviä, aina joku laittaa vastaan mutta kuitenkin kaikki sitten tekevät niin. Me kun ei läksyjä saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti