lauantai 4. syyskuuta 2010

Sukkaa pukkaa

Villasukan teko alkoi. Nyt kokeilin uutta tapaa, kudon sukat yhtaikaa, siis kaksi sukkaa kerrallaan, muutaman sentin kerrallaan ja sitten siirryn toiseen, näin sukista tulee samanlaiset, kun langankin katsoin samasta kohtaa aloitettavaksi, koska kyseessä oli ns. kirjavalanka. Tässä on yksi todella hyvä puoli, sukista tulee samanlaiset, siis käsialaltaan eli  toinen löysä toinen tiukkaa - tätä ei siis tule nyt lainkaan. Yleensä ensimmäinen sukka on löysempi ja mitä enemmän kutoo sitä tiukemmaksi käsiala tulee. Tämän voin sanoa kokemuksesta, nyt kun neulon niitä yhtaikaa, tätä ei tule, siis tismaalleen samanlaiset ja kavennuksetkin tulevat todella samoilla kerroksilla. Tosi kätevää, tuntuu että sukatkin tulevat nopsaa, eilen iltapäivällä aloitin ja nyt lopetin eli puolitoista päivää, yöt nukuin. Ja mulla on nyt siis kahdet sukat!! Kätevää, kannattaa kokeilla.











Käytin Novitan Marjaretki Mustikka-lankaa, jossa on kivat värit: sininen-lila-vihreävalkoinen raita. Aivan siis mustikan värit, mulla on varastossa Puolukkaakin, siitä tulee kanssa kivat.


Pullaakin tuli pitkästä aikaa leivottua, heinäkuun helteillä ei oikein viitsinyt uunia lämmittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti